Äitini sanoi: “Tytöt, muistakaa sulattaa jääkaappi kerran viikossa.” Siinä puhui kokemuksen ääni, hän itse ei koskaan muistanut.
Kätilö sanoi synntysvalmennuksessa: “Varatkaa itsellenne kevyttä kotityötä, kun poltot alkavat. Kestää kuitenkin monta tuntia, ennen kuin synnytykseen pitää lähteä, aika kuluu nopeammin puuhaillessa. Ja muistakaa syöttää mies ennen sairaalaan lähtöä, pahinta synnytyssalissa on nälkäänsä mouruava tuleva isä.”
Kun esikoinen ensi kerran ilmoitti tulostaan kello 4.20 aamulla yli kaksikymmentä vuotta sitten, aloin sulattaa jääkaappia. Siinä meni pari tuntia (olin äitini tytär, edellisen sulatuskerran jälkeen pakastelokeron seutu oli ehtinyt kasvattaa ympäristöönsä pienen jääkauden). Sitten paistoin miehelle pyttipannua. Seuraavaksi aloin silittää viikon paitoja: yksipaita, lattiallle kippuraan kivun kourissa, seuraava paita, lattialle kippuraan, puoli paitaa, kippuraan, puolipaitaa, taksi. Kello yhdeksältä esikoinen syntyi. Loppuviikosta mies tuli vierailutunnille ryppyisessä paidassa.
Nykyisin jääkaapeissa on automaattisulatus, mutta pakastimen joutuu edelleen useimmiten sulattamaan vanhan kaavan mukaan. Myös se kannattaisi tehdä useammin, kuin minulla on tapana. Huomaan viimeistään nyt, kun muun muuttohässäkän keskellä vaihtelen lämpiä vesikulhoja pakkaseen ja odotan jäiden sulamista.
Muista muuttoon liittyvistä ohjeista keskeisimmät ovat:
- Muistakaa valita itsellenne mies, joka suostuu luopumaan edes osasta komenkymmenen yhteisen vuoden aikana hankitusta roinasta (sekä kilometristä metrin pätkiksi katkottua sähkökaapelia). Etenkin jos aiotte muuttaa kerrostaloasuntoon, jonka ainoa varastotila on säälittävänkokoinen kanahäkkikoppi.
- Älkää lopettako huushollin ylläpitosiivousta puolta vuotta ennen muuttoa.
- Älkää missään olosuhteissa avatko tietokonetta pakkausviikolla. Älkää ainakaan lukeko, kommentoiko tai kirjoittako blogeja.
Kahta ensimmäistä en valitettavasti enää voi toteuttaa, enkä viimeistäkään ihan koko viikon osalta. Mutta tästä eteenpäin pidän koneen kiinni. Taidan pakata sen oikein hankalasti muiden kamojen alle, ettei tule houkutusta lipsua.
Ensi viikkoon!
Oikein onnistunutta muuttoa kaikesta huolimatta;))
Comment ainailona — 18.10.2005 @ 18:30
Muutossa tärkeintä on muistaa isäni periaate, kun se kaatoi kälyni ompelulippaan muuttoauton lattialle ja potki kaikki satamiljoonaa neulaa, nappia ja nippeliä autosta vaivihkaa hankeen huomauttaen
ilmeikkäästi: “muutossa katoaa aina kaikenlaista”. Sitei tarvita, mitä ei löydy, mikä meni rikki tai katosi muuten vaan matkan varrella. Itse olen päättänyt jättää tämän huushollin purkamisen perikunnan huoleksi.
Comment Mustonen — 18.10.2005 @ 18:30
Mitäpäs tässä muuta kuin muuttomyötätuntoa, ja paljon
Comment Ammu — 18.10.2005 @ 19:07
Tammikuussa muuttaneena tunnen suurta myötätuntoa. Tsemppiä!
Comment Ansku — 18.10.2005 @ 19:44
Muuttaminen on karmivaa. Kaikki muu (pakkaaminen, purkaminen, erinäisten lippujen ja lappujen täyttäminen=byrokratia…) menee, mutta se siivoaminen. Ei ole mitään kamalampaa kuin tyhjä asunto, jossa jokaikinen kärpäsenliankokoinen tahra hyppää silmille.
Sitten alkaa siivous hammasharjastandirdilla, kun en voi itselleni mitään. Ja kun se pitää tehdä kahteen kertaan… Tästä syystä olen päättänyt vältellä muuttamista viimeiseen saakka.
Comment Pälli — 19.10.2005 @ 6:17
Tervetuloa Espooseen!
Comment Helen — 19.10.2005 @ 6:28
Haamu kiittää sympatiasta, Sun äitis pakkaa (uskooko kukaan?)
Pälli, siellä kohdepäässä on edelleen kylppäriremontti menossa ja joka paikka täynnä laastipölyä ja täällä päässä kärpäsenkakan kokoinen ei kyllä erotu, kun jokapaikka on paksussa talmassa! Eli siivoaminen on vielä edessä, mutta jo tämä kaiken epämääräisen kokoon haaliminen vie voimat, niin että saas nähdä, kuin käy. Ja yhtään lippulappua muutosta ei vielä ole täytettynä! Aiks!
Kaksi muuton jälkeistä viikonvaihdetta pitäisi kestitä rippijuhlaväkeä. Toivotaan!
Comment Sun äitis — 19.10.2005 @ 12:00
Monesti muuttaneena osaan ottaa osaa. Saanet nopsaan puretuksi ja järjestetyksi, kun rippijuhlat painaa päälle. Intoa & voimia & iloa uuteen asuntoon!
Comment itte — 19.10.2005 @ 12:06
Lapsivesi tarkoittaa taksin tilaamista. Itse ehti paikalle vasta 12 tuntia myöhemmin. Piti vielä odottaa pitkään. Sitten sanoin, että lapsi haluaa kyllä nähdä iltauutiset. Nin halusi. Varttia vaille saapui sitten nähtäville. Häntä ehti tunnin ja risat pitää mukana kuviossa ennen kuin oli aika lähteä kokeilemaan viskiä ja sikaria. Tämä siis näin isän näkökulmasta.
Comment Sedis — 20.10.2005 @ 0:02
Sedis, aarteeni, kiitos, kun kerroit minitarinasi!
Naisten väitetään keskekenään kertoilevan synnytysjuttuja. Aika harva kokemukseni mukaan niin tekee. Isät vielä harvemmin. Ainakaan puolituttujen kesken. Silti syntyminen on niin (ja nyt en millään keksi sopivaa adjektiivia!) juttu, että tuollaisia pieniä tuokiokuvia mielellään keräilee! (Etenkin noita hiukan etäännytettyjä, joista veri ja irvistykset ovat hävinneet ja tilalle on tullut vaikkapa tarkka ajankohta ankkuroituna iltauutisiin!)
Comment Sun äitis — 20.10.2005 @ 5:28
tarkoitat kai lastupölyä?
Comment Kata — 20.10.2005 @ 23:03
Ei , ei lastupölyä (asiasta toiseen, minusta lastu on typerä nimi postaukselle), vaan laastipölyä. Siellä on ensin hajotettu kylpyhuone ja sitten valettu lattia uusiksi ja laatoitettu. Ja joka välissä on hiottu ja hienojakoista kiviainestöhkää on nyt joka helkkarin pinnalla.
Comment Sun äitis — 21.10.2005 @ 5:03
Me miehet käytämme pakasteen sulattamiseen talon tehokkainta kuumailmapuhallinta ja autotallista löytyviä, kohtalaisen teräviä työvälineitä, joilla jään voi tehokkaasti irrottaa jo ennen kuin se suosiolla suostuu irtoamaan. Tästä saattaa olla lieviä sivuvaikutuksia pakastelokeron fyysiselle ulkonäölle. En edes uskalla kuvitella, mitä tapahtuisi, jos me miehet olisimme raskaana ja sitten sulattaisimme pakastimia. (Ehkä Luoja, joka on kaikkitietävä ja kaukaa viisas, otti miestä luodessaan myös tämän näkökohdan huomioon…)
Comment Toisinaanajattelija — 23.10.2005 @ 17:10
Tervehdys Toisinaanajattelija,
sinulla oli niin vaaralliset vinkit, että kommenttisi juuttui moderointiin! Ei vainskaan, tuskin siitä syystä kuitenkaan.
Minun on myönnettävä, että ennen kuin keksin tämän lempeän vesimenetelmän, ehdin kokeilla myös jään kalkuttelua puukengällä (ne olivat muotia seitsemänkymmentäluvulla) ja lämmittämistä föönillä. Vesi on tehokkain näistä minun kokeilemistani, mutta minullapa ei olekaan miehistä fleimeriä!
Comment Sun äitis — 24.10.2005 @ 10:24
Mitenkään mihinkään liittymättä niin nyt heikottaa lujasti: Jäädykepiirikunta on kadonnut. Onko havaintoja?
Comment Pauliina — 26.10.2005 @ 12:19