Pitääkö ihmisen olla hyvä jossain?
[Kuten vaiettu totuus kuuluu, kaikki eivät välttämättä ole hyviä yhtään missään.], kirjoitti PA, ja tästä Kaura innostui pohdiskelemaan, että jokainen hänen tuntemansa ihminen on hyvä jossain. Kaura myös epäili PA:n tarkoittaneen ei ole hyvä missään kouluaineessa
Minäkin sitten poliittisesti korrektisti kommenteissa hymistelin, että niinpä, kouluainetta PA varmaan tarkoitti. Mutta entäs, jos ei tarkoittanutkaan? Pitääkö ihmisen ylipäätään olla hyvä jossain? Entäs jos hän ei ole hyvä lukemaan, kirjoittamaan eikä laskemaan, ei osaa historiaa tai ymmärrä biologiaa, ei liioin ole näppärä käsistään, nopsa jaloistaan, musikaalinen, hyvä piirtämään, taitava kalastamaan, kätevä käsittelemään autoa, hellä rakastamaan…
Ei ihmisarvo saa olla kiinni siitä, että on hyvä jossain! Ihminen on arvokas aina.
Miten noloa olisikaan, jos oma vahva laji olisi vaikka eksoottosten perhosten tunnistaminen, eikä sitten koskaan tulisi sitä itse tietämään, kun ei kävisi etelässä ja altistuisi tälle perhosasialle. Pahimmillaan hyvyyden tarkkailu johtaa pelkkiin ikävyyksiin. Temput huonommin hallitseva ei voisi olla tyytyväinen omaan suoritukseensa, vaan saattaisi heittäytyä kateelliseksi osaavammille. PA:ta lainaten: Kaikki eivät ole välttämättä ikinä eläissään kokeneet hyvän työn palauttemisen tuomaa riemua. Ainoastaan jurmivan sivustaseuraamisen tunteen, kun luokan pinko jälleen riemuitsee kympistään.
Minusta pitäisi olla niin, että kun onnistuu saavuttamaan omat henkilökohtaiset tavoitteensa, on lupa riemuita. Täysin riippumatta siitä, mikä on absoluuttisesti ottaen määritelty hyväksi. Eikä sen pinkoparankaan aina pitäisi joutua niin kauheasti kilvoittelemaan. Usein nimittäin riittäisi vallan mainiosti, että hallitsee asian tai tehtävän riittävän hyvin, täydellistä suoritusta tarvitaan normaalielämässä harvoin.
Turhanaikainen hyvyyden perään haikailu voi johtaa siihen, ettei ihminen hyväksy itseään sellaisena kuin on eikä osaa asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Se voi myös johtaa tunnollisen ja lahjakkaan täydelliseen uupumiseen, kun aina ja kaikessa pitäisi olla hyvä. Pitäisi olla hyvä koulussa tai opiskeluissa, suosittu kaveripiirissä, hyvä töissä, hyvä sängyssä, hyvä synnyttäjä, hyvä vanhempi, hyvä naapuri, hyvä pitämään järjestystä, hyvä laittamaan ruokaa, hyvä kohtaamaan sairaus ja kuolema… läkähdyksiin asti.
Erityisen vaikeaa itsensä hyväksyminen on, kun jostain syystä ei enää kykene samaan kuin ennen. Kun liikenneonnettomuus vie liikuntakyvyn hyvältä tanssijalta, kun punkinpuremasta seuraa aivokuume ja oppimisvaikeuksia entiselle huippujuristille, kun vanhuus vie voimat, eikä enää kykene ikkunanpesuun, vaikka aina on ollut hyvä pitämään huolta kodistaan.
En tarkoita, ettei ihmisen tulisi pyrkiä kehittymään, mutta hiukan armollisempi voisi olla itselleen. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä eikä välttämättä edes missään, silti voi elää hyvän elämän.
Minusta on eri asia, onko hyvä jossain vai onko älyttömän mageen sädehtivän hyvä
Hyvä jossain on esimerkiksi sitä, kun poikani raastaa porkkanat alusta loppuun ja haukkaa välistä vain vähän. Eli saattaapi olla, että määrittelemme tuon hyvä jossainen vähän eri tavoilla 
Comment kaura — 27.11.2005 @ 19:29
Lisättäköön vielä, että uskon jokaisen haluavan tuntea olevansa hyvä jossain ja me voisimme arvostaa vähän useammalaisia “hyvyyksiä”. Ei tarvitsee odottaa jotain ihmeellisen loistokasta suoritusta iloitakseen (ääneen) toisen hyvyydestä.
Comment kaura — 27.11.2005 @ 19:30
Justjust, Kaurasein!
Minä kanssa haluan peräänkuuluttaa sitä, että jokaisen on saatava olla hyvä suhteessa itseensä ja omiin lähtökohtiinsa. Ettei kaikkien pidä joutua tavoittelemaan jotain erityishyvää ja pettyä ja tuntea itseään huonoksi, kun ei sitä saavuta.
Kun olin nuori opettaja, joku puhui jollain kurssilla arvioinnista ja sanoi, että sen ei kuulu perustua mihinkään absoluuttisiin kriteereihin, vaan siihen, miten opiskelija on suoriutunut suhteessa omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiinsa. Se oli silloin mielestäni ihan bullshittiä, miten niin toisen vitonen voisi tarkoittaa toisenlaista osaamista kuin toisen. Nykyisin olen erimieltä nuoren itseni kanssa!
Edelleen on tietysti niin, että jollekin ulkopuoliselle taholle pitää kenties pystyä antamaan arviota osaamisesta jollain näennäisen absoluuttisella asteikolla. Mutta oppijalle itselleen on hyötyä vain sellaisesta palautteesta, joka lähtee hänen omasta kehittymisestään. Kylläpä olet hyvä, kun raastat suurimman osan porkkanoista pyttyyn (Mitä väliä pojan kehittymisen kannalta on sillä, että joku toinen ei haukkaisi yhtään siinä matkalla?)
Sitä varten (tarkoituksella kärjistäen!) sanoin, ettei kaikkien tarvitse olla hyviä missään. Ja tarkoitin, ettei kaikkien tarvitse pyrkiä samaan ulkopuolelta määritettyyn hyvään, vaan riittää kun saavuttaa oman hyvänsä.
Comment Sun äitis — 27.11.2005 @ 19:46
Hmm, hyvä keskustelu!
Ja sekin tahtoo välillä unohtua, että se luokan pinko ei enimmäkseen ollenkaan riemuitse niistä kympeistään. Ei, se piilottelee ja vähättelee niitä ja pelkää, että kohtaa taas nimitellään. Vieläkö ne muuten puhuvat pinkoista, kun se kuulosti jo 1970-80-luvuilla niin Suomisen perhe -tyyppiseltä ilmaukselta?
Anni
Comment Anni — 27.11.2005 @ 23:50
… olisiko hikari…? Harmi, että lapset nukkuvat, enkä voi kysyä.
Ei koulumenestys saisi määrätä ihmisten arvoa muiden silmissä. Se luku- ja kirjoitustaidoton voi osata jotakin aivan yllättävää. Sitä kautta hän voi löytää itselleen toimeentulon.
Toisaalta hyvä porkkanan kuorija tai nurmikon leikkaajakin on oikein hieno asia. Tai jos toinen osaa hymyillä kauniisti, niin siinäkin on iloitsemisen aihetta.
Comment Louhi — 27.11.2005 @ 23:59
Jos jokainen on hyvä jossain, kuuluakseen “jokaisiin” täytyy olla hyvä jossain - jos ei ole hyvä (tai ei koe itseään hyväksi), on ulkopuolinen. Minusta tuo on äärimmäisen ahdistava ajatus. Toki jokainen tarvitsee onnistumisen kokemuksia, mutta että olla peräti hyvä, on aika paljon. Tietenkin, niin kuin jo tässä aiemmin huomioitiin, hyvyys on kovin suhteellista. Suhteellisuus tarkoittaa kuitenkin käytännössä sitä, että hyvyyttä tai huonoutta arvioitaessa verrataan muihin suorituksiin. Siinä tulee väkisin paremmuusjärjestettyä: “Tässä olen parempi kuin tuo.” “Tänään olen huonompi kuin eilen.”
Äiskä toteaakin erinomaisesti: “Ei ihmisarvo saa olla kiinni siitä, että on hyvä jossain! Ihminen on arvokas aina.” Tästä olen tasan samaa mieltä.
Pohdintani tässä liikkuu kyllä kovin teoreettisella tasolla ja olen tietenkin sitä mieltä, että positiivista palautetta tulee antaa aina aiheesta ja usein aiheettakin. Ehkä tämän ajatteluni takana on pienoinen pelko siitä, että hyvyyttä ylistettäessä unohtuu “henkilökohtainen hyvyys” (eli oman onnistumisen kokemus) ja hyvyyden tavoittelu tuo paineita hyväksitulemisesta. Hyvä voi olla paha sana.
Äh.
Mielenkiintoinen keskustelu joka tapauksessa; näitä asioita olen veivannut mielessäni pitkään ja hartaasti jo hyvän aikaa, joten osui sikäli suoraan kiinnostushermoon
Comment Ammu — 28.11.2005 @ 12:05
Äh part II. Piti sanomani, että:
hyvyyden tavoittelu tuo paineita hyväksytyksitulemisesta.
Tänään olen aika huono kirjoittamaan
Comment Ammu — 28.11.2005 @ 12:07
“Erityisen vaikeaa itsensä hyväksyminen on, kun jostain syystä ei enää kykene samaan kuin ennen.”
Hyvyyskeskustelu on jos sinänsä tärkeää, mutta tuo kommenttisi oli minulle huikean merkittävä, koska se kolahtaa omaan nilkkaan. Olen kuin se tanssija ilman jalkoja tai säveltäjä ilman kuuloa. Ja sitä on niin vaikea hyväksyä. Sait minun oikein pohtimaan tätä, mutta en valitettavasti päässyt asiassa vielä paljon eteenpäin. Kädet pystyssä seison ja yritän.
Comment Gaia — 28.11.2005 @ 18:00
Kuten Anni sanoi: Hmmm…hyvä keskustelu.
Pääsin kouluni läpi huonoimmilla mahdollisilla arvosanoilla, luokalle jäin kolmesti. Tiedän, miltä tuntuu, kun ei osaa mitään.
No, aika pian koulun jälkeen löysin oman tähteni ja aloin saada kymppejä, kuten koulutermi kuului. Kun kymppejä oli koossa aika läjä, sitä itsekin oletti, että sarja jatkuu. Myös läheiset olivat sitä mieltä, että voin mennä vain eteen- ja ylöspäin. Sitten pam! sairastuin pahasti ja tässä sitä ollaan kuono mudassa.
Aluksi hiukan kirpaisi, mutta nyt näen asioiden valoisat puolet: ei tarvitse yrittää niin saatanasti! Voi ottaa levon kannalta.On jopa aikaa ottaa osaa keskusteluihin blogeissa. Äiskästä tykkään kuin hullu puurosta. Hän kirjoittaa asiaa.
Comment Nuori pappa — 28.11.2005 @ 18:38
Tuonsuuntaista olen itsekin ajatellut viimeaikoina, vähän toiselta kantilta tosin. Elämästä yleensä. Kuuntelin kesällä mökkinaapureiden nuorten keskusteluja siitä, miten ikä ei sinänsä määritä ihmistä ja miten vanhempikin ihminen voi olla hyvä tyyppi, jos sillä on pilkettä silmäkulmassa ja positiivinen asenne elämään. Tietenkin elämä on silloin kivempaa, mutta ei se mun mielestä silti ole sen arvokkaampaa tai parempaa, kuin vähän mörkimmän tai myrtsimmän tosikon, tai sellaisen, jonka elämä ei muuten ole mennyt siten, että siitä jotain erityismainintaa vois antaa. Olen samaa mieltä siitä, että elämä sinänsä on arvokasta ja ihminen, olipa sitten minkälainen tahansa, onnistunut hyvin tai huonosti, omasta mielestään tai muiden silmissä.
Comment virkkis — 28.11.2005 @ 18:42
Ja sekin tahtoo välillä unohtua, että se luokan pinko ei enimmäkseen ollenkaan riemuitse niistä kympeistään. Ei, se piilottelee ja vähättelee niitä ja pelkää, että kohtaa taas nimitellään.
Seuraavan postaukseni aiheeksi olen kaavaillut Saako ihminen olla hyvä jossain?. Siihen tuo Annin kommenti on oiva johdanto.
Louhi
Hikari on hyvä, hikkeä kanssa käyttävät. Itse puhuin pinkosta, koska siinä alkuperäisessä PA:n jutussa oli sitä nimitystä käytetty.
Ammu
Just tota tarkoitin! Sitä että hyvä voi olla paha, jos siihen pyrkiminen vie kokonaan voimat tai jos koko ajan tulee verranneeksi itseään muihin eikä voi olla tyytyväinen itseensä (tai kokea itseään hyväksytyksi!).
Gaia ja Nuori pappa
Itse aloin miettiä tätä hyvyyden suhteellisuutta juuri tilanteissa, joissa kohtasin ihmisiä, joiden kyky oppia ja toimia oli tapaturman tai sairauden vuoksi oleellisesti muuttunut. On raakaa katsella, miten kohtuuttomia vaatimuksia ihmiset helposti itselleen asettavat: heti pitäisi pystyä samaan kuin ennen sairastumista/loukkaantumista. Pettymykset ovat silloin raskaita.
Hokema jokainen on hyvä jossain on tarkoitettu lohduttamaan ihmistä, mutta sen kääntöpuolena tule kätketty vaatimus, että jokaisen on oltava hyvä jossain. Sellaista painetta en kenellekään soisi.
Comment Sun äitis — 29.11.2005 @ 13:57
Päätin tulla vierailulle ja samalla ilmoittaa että jatkan taas kirjottelemista
Comment squar — 3.12.2005 @ 11:54