Milloin jonkin lajin asiakaspalvelija viimeksi onnistui herättämään sinussa primitiivisen häpeän? Sellaisen, joka saa hien valumaan kainaloista, sydämmen tykyttämään, joka herättää unenpöpperöisenkin?
Minulle käviin niin tänään kello 10.
Tausta
Sun äitis muutti Espooseen lokakuun lopussa. Kukaan perheestä ei saanut aikaiseksi ilmoittaa uutta osoitetta kaikille niille kymmenille tutuille, joiden kanssa on ollut tapana vaihdella joulutervehdyksiä. Niinpä uusi osoite meni tiedoksi vasta joulukorttien myötä.
Häpeätarina
Tänään yksi lähetetyistä korteista tuli bumerangina takaisin. Kuoren päällä oli tarra, josta oli rastittu kohta Muuttanut. Lisäksi paikallinen posteljooni oli liimannut kuoreen keltaisen lapun:
- OHO!
- EIKÖ OMA OSOITEKAAN OLE TIEDOSSA…
Hetken tuijotin tyhmänä kuoreen kirjoittamaani palautusosoitetta ja ihmettelin, mitä postihenkilö pyttyilyllään tarkoitti. Sitten tajusin: vanhan kodin ovinumero oli 39, uuden on 49, mutta kuoreen olin printannut sen vanhan tutun 39. Siis kaikkiin niihin n. viiteenkymmeneen korttiin, jotka lähetimme!
Kun nolotukseltani tokenin, aloin miettiä, miten usein käykään niin, että asiakaspalvelijan kepeäksi ja humoristiseksi puettu viesti laukaisee pahemman häpeäreaktion kuin suora moite konsanaan (esimerkiksi edellä kerrottu ei ollut lainkaan sen suuruusluokan moka, että sen olisi pitänyt aiheuttaa sydämentykytystä!). Ajattelin, että tästähän on esimerkkejä vaikka kuinka. Paitsi en sitten muistanut kuin yhden. Eikä siinäkään ollut varsinaisesti kyse moitteesta, mutta jonkinmoisesta itsensä tyhmäksi tuntemisesta kuitenkin.
Varsinainen häpeätarina
Valmistauduin neitsyyden menettämiseen huolella. Kun alkoi näyttää todennäköiseltä, että hetki on kohta käsillä, menin gynekologille hakemaan pillerireseptiä. Hieman vaivautuneena selitin, että kannattaisi varmaan valita sellaiset pienehköt tutkimusinstrumentit, kun pitäisi ottaa huomioon ehkäisyn etsijälle hieman poikkeuksellinen anatominen yksityiskohta.
Jolloin herra gynekologi alkoi naureskella:
- Vai niin, ja nyt sitten on ilmestynyt Prinssi Uljas valkoisella ratsulla, peitsi ojossa!
Kai tuo kommentti oli tarkoitettu keventämään tunnelmaa. Ei toiminut! Vielä nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, tunnen sen aiheuttaman häpeän vyöryn. Ihan kuin olisin ollut joku friikki, joka kelpaa vain satuhahmolle. Kun kelpaamisesta oikealle miehelle ei ollut mitään fyysistä evidenssiä!
Kai minä olen huumorintajuton tosikko, mutta inhoan sydämestäni viestintää, jossa ystävällisten tai neutraalien sanojen taakse katketään liuta muita merkityksiä. Kuten noissa edellisissä esimerkeissä.
Tai siinä lastentarhanopettajan makealla äänellä sanomassa:
- Voi Mikko-kulta, miten näppärä sinä olet!
Kun Mikko-kulta juuri on onnistunut häseltämän naapurin mehumukin kumoon.
Tai opettajan:
- Simo se vasta on varsinainen matikkanero!
Kun Simolla ei ole harmainta hajua yhtälön ratkaisemisesta.
Tai
- Riitta, olet notkea kuin nuori puuma!
Kun Riitta-parka ei millään onnistu taivuttamaan sormenpäitä varpaisiin.
Haaste
Kerro häpeäsi ja vapaudu siitä! Jaa tilanne, jossa ulkopuolisen mielestä kepeä kommentti laukaisi sinussa sisäisen nolotuksen. Sillä tavalla me kaikki voimme asiakaspalvelijoina (postimiehinä, lääkäreinä, opettajina, vanhempina, myyjinä, bussikuskeina, vakuutusvirkailijoina, pankkitoimihenkilöinä…) tulla tietoisemmiksi siitä, miten sanomisiamme saatetaan tulkita ja millaista ahdistusta voimme tuplamerkityksellisellä viestinnällämme aiheuttaa.
Muumien Näkymätön Lapsi tehtiin näkymättömäksi juuri tuollaisilla kommenteilla. Meillä Suomessa lapsille vittuilu oli vielä jonkun aikaa sitten ihan maan tapa. Ajateltiin, että ei ne ironiaa tajua. Mutta taitaa ne tajuta.
Comment MEDIAOPETTAJA — 27.12.2005 @ 20:37
tuota haastetta pitää vielä miettiä, mutta varmaan löytyy.
Comment MEDIAOPETTAJA — 27.12.2005 @ 20:39
Hyvä haaste! Ovatkohan omat tuollaiset kokemukseni olleet liian noloja niin, että ovat painuneet ihan tiedostamattomaan, kun en muka heti keksinyt yhtään tapausta? En oikein usko, etten koskaan olisi tähän nolottamiseen törmännyt.
Mediaopettaja (en suostu kirjoittamaan isoilla kirjaimilla): Lapset eivät ymmärrä sarkasmia eivätkä lapset ymmärrä ironiaa. Sarkasmi ja ironia vahingoittavat lapsen itsetuntoa. Jälkimmäisestä taidamme olla samaa mieltä, vaikka ensimmäisestä eri.
Comment Jani — 27.12.2005 @ 21:09
Hyvä aihe, taas. Jani ja mediaope taisivat jo kiteyttää minunkin vastaukseni tärkeimmät. Siis sen, mitä lapsille ei saa tehdä.
Sen lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti tuollainen mm. postinkantajan harrastama pikkuhitleröinti. Jos meille tulee posti nikottamatta perille osoitteella “iso vanha koulu, paikkakunta x”, miksi katsoo postinkantaja teidän tapauksessanne olleensa oikeutettu moiseen postitkommentointiin? Pitäisikö sille hankkia nyrkkeilysäkki? Terapialahjakortteja? ÄÄÄRRRrrh!!
Meni ot, sori. Omat häpeät liittyvät läheisesti niihin kohtiin, kun itseä tai muita kohdeltiin minun vinkkelistäni väärästi. Muiden mielestä homma toimi. Koeta siinä olla Kissanainen ja korjailla olemattomia vääryyksiä….
Comment t-- — 27.12.2005 @ 21:30
Jani, olemme samaa mieltä, käytän vain välillä epätarkkoja termejä, vai enkö ymmärtänyt sarkasmiasi? tai mitään?
Comment mediaopettaja — 27.12.2005 @ 21:43
Sen lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti tuollainen mm. postinkantajan harrastama pikkuhitleröinti
Ei se välttämättä ollut veetuilua, ehkä se oli tarkoitettu ystävälliseksi huomautukseksi. Tai sitten kantaja oli niin stressaantunut viime viikkojen työruuhkasta, että sitä alkoi ärsyttää kaikenmaailman ihmiset, jotka aiheuttavat turhaa vaivaa lähettelemällä kortteja vanhentuneisiin osoitteisiin ja kirjoittavat vielä virhellisen palautusosoitteenkin.
Minun primitiivireaktioni ei ollut missään suhteessa postinkantajan todelliseen tekoon. Se oli jotain syvältä lapsuudesta kumpuavaa näkymätöntyttökamaa, joka sai aikaan fyysisen reaktion ennen kuin järki ehti ollenkaan käsitellä asiaa!
Minun häpeäkokemuksilleni on tyypillistä, että jään kiinni tyhmyydestä (huonosti muotoiltu!), että joku toinen huomaa minussa puutteen, josta huomauttaa mukaystävällisesti. Nolous on kaksinkertainen, kun joutuu yhtä aikaa myöntämään itselle virheensä ja kohtaamaan toisen sarkasmin. Sanoisi edes suoraan!
Se postinkantaja ei varmasti tiedostanut, pikaisen raapustuksensa vaikutusta. Yhtä vähän kuin me opettajat tiedostamme, milloin päästämme suustamme sammakoita, joita oppilas kantaa mukanaan kenties koko loppu elämänsä.
Ja just koska uskon, ettei tässä monikaan tahallaan ilkeile, olisi hyvä kuulla, millaiset tilanteet ja sanomiset ovat kelläkin kuulijalla sykettä nostattaneet. Että kaikki osaisimme olla suorempia jatkossa.
Comment Sun äitis — 27.12.2005 @ 22:30
Ei niiden kertominen tulevia samanlaisia tilanteita mihinkään vie. Enkä ees halua kertoa
Ensimmäisenä kylläkin tuli mieleen ne kerrat kun itse huomasi aiheuttaneensa toiselle jotain maatakaatavaa traumaa omalla heitollaan tai, öh, tyhmyydellään. Tai hirveät myötähäpeän aallot kun joku muu pusertaa ihan tosissaan jotain X:nnen asteen tuubaa.
Nyt kun oikein pinnistän ja ponnistan, niin viimeisin sun tarkoittaman lajityypin tapahtuma elämässäni lie melkein 15 vuoden takaa. Mutta ei se mitään - sillekin munapäälle elämä kosti sittemmin, hähää!
Comment siguraattori — 27.12.2005 @ 23:17
Jaa, juu, meni sitten sinun tarkoituksesi oikein kunnolla ohi. Minussa tuommoinen postinkantokommentti herättää vain kiukkua, kuten lienee käynyt ilmi
Ikävä kyllä uskon, että monikin meistä ilkeilee pääasiassa siksi, että on turhautunut eikä tiedä millä muulla tavalla helpottua. Ne meistä, jotka tekevät julkisia hommia, saisivat kuitenkin keksiä helpotuksensa muualta. Sitä kai yritin kiukunpihinöideni seasta viestiä.
Comment t-- — 27.12.2005 @ 23:24
“Ei niiden kertominen tulevia samanlaisia tilanteita mihinkään vie.”
“Ikävä kyllä uskon, että monikin meistä ilkeilee pääasiassa siksi, että on turhautunut eikä tiedä millä muulla tavalla helpottua.”
Varmaan näin. Lapsellisena vain luulen, ettei ihminen käyttäisi noita kaksoismerkityksiä, jos tietäisi, miten voimakkaat reaktiot ne aiheuttavat.
Eräs läheisesti tuntemani kasvattaja on täysin sokea tavalleen viljellä myönteisiin lauseisiin verhottuja haukkuja eikä liioin havaitse ahdistusta ja itsetunnon murenemista, jota sanoillaan aiheuttaa. Kun juttelimme aiheesta, hän oli aidosti hämmästynyt. Voiko jollekulle tosiaan tulla hiki ja hengenahdistusta pelkistä sanoista?
“Jaa, juu, meni sitten sinun tarkoituksesi oikein kunnolla ohi.”
Eikun ei mennyt ohi! Juuri niinhän minä asian alunperin esitin kuin sen tulkitsit! Mutta sitten aloin hävetä, että eikai sitä nyt olisi sopinut sillä tavalla moittia postinkantajaa ja kyllä se reaktioni oli ihan oikeuttamaton ja millaisena nirppanokkana ne ihmisetkin nyt minua pitää. Ja aloin kommentissani etsiä puolusteluja postinkantajan käytökselle. Samalla tulin tehneeksi omasta kirjoituksestani just sellaisen parjatun kaksoismerkitysjutskan! Anteeksi!
Comment Sun äitis — 28.12.2005 @ 5:47
En tiedä meneekö oma tarinani aivan samaan kastiin näiden kertomusten kanssa, mutta haluan nyt kuitenkin jakaa mieltäni järkyttäneen tapauksen konnarista, joka kettuili minulle R-junassa niin, että naamani hehkui Riihimäelle asti. Olin lipunmyyntivaunussa, kaivoin alennuskorttini esiin ja kerroin hyypiölle, mihin olen matkalla. Siihen konnasetä sitten tiuskaisee kovaan ääneen: “Et sitten ostanut lippua asemalta!” Koko vaunu hiljeni ja jäi tarkkailemaan reaktioitani. Minulta meni niin pahasti jauhot suuhun, että punastuin korviani myöten ja mutisin jotakin epämääräistä. Se oli nöyryyttävää! Nöyryyttävää! Loppumatkan jupisin ja napisin ilkeästä sedästä ystävälleni, joka sai ostaa häneltä lipun kaikessa rauhassa.
Vastaisuuden varalle olen jo kehittänyt liudan nokkelapokkelia repliikkejä, mikäli kohtaan moisen imbesillin junassa toistamiseen. Eniten tietenkin hävettää se, että jäin aivan sanattomaksi. Hmph!
Comment Siren — 28.12.2005 @ 8:04
Mediaopettaja: Kirjoitin omani ilman ironiaa. Tässähän se nähdään oikein käytännössä, mitä ongelmia kaksoismerkitysten mahdollisuuskin aiheuttaa, kun ei enää tiedä, mihin voi luottaa!
(
Comment Jani — 28.12.2005 @ 8:47
Wau, onnistuin näköjään kommentoimaan kommenttini loppuosan kokonaan näkymättömiin käyttämällä html:n kommenttitagia (<–). Edellisen lopussa piti lukea suluissa, että tästä syystä nettimaailma kehitti hymiöt.
Comment Jani — 28.12.2005 @ 8:49
Jänskä aihe. Minä totean joskus sävyisän vilpittömästi että pahoitin mieleni, kun joku pyrkii nolaamaan. Peruskivat ihmiset tajuavat silloin pyytää anteeksi, kuka nyt haluaisi vaikuttaa töykeältä moukalta. Tai ainakin niiden on kasvonsa säilyttääkseen pakko valehdella etteivät tarkoittaneet loukata, jolloin ilmaisen hymyten iloni siitä että “väärinkäsitys” tuli oikaistua.
Ykkösvaihtoehto on kuitenkin nauraa sydämellisesti. Etenkin jos toinen ilkeilee tahallaan, niin se vie maton nopeasti alta. Hankalaa on tosin olla sitten kettuilematta kostoksi takaisin, se olisi usein kovin helppoa ja houkuttelevaa… mutta yritän kovasti olla kiltti! Ja pyydän anteeksi aika helposti.
Nolostuin viimeksi kunnolla tehtyäni virheen tuntiveloituslistaan. Tämä selvisi kun palkanlaskija sen kuuluvasti ilmoitti sinne soittaessani. Ei kuulemma ollut kristallipalloa, josta katsoa oikeat tuntimäärät. Pyysin anteeksi typeryyttäni, mutta kun keuhkoaminen vain yltyi, tajusin että oli aivan sama kuka tässä päässä luuria piteli ja millä asialla. Sillä mahtoi olla paha päivä. Omani parani kun setvin asiaa esimieheni kanssa, joka totesi silloin että hänen olisi pitänyt huomata virhe lapussa aikanaan. Jakoi vastuun! Hyvä tyyppi. Sellaista lisää.
Comment Pauliina — 28.12.2005 @ 9:58
Sirenin kommentti 10 on täsmälleen samanlainen tapaus, kuin minulla. Konnari äyskäisi kovalla äänellä täsmälleen samat sanat ja minä äyskäisin vielä kovempaa, että “EN SITTEN OSTANUT!”. Loppumatkan istuin naama punaisena, koska en osannut hillitä itseäni. Lapsena ja varhaisteininä olin aivan suunnattoman herkkä vieraiden ihmisten ärtymykselle tms. Ikuisesti mieleeni syöpyneet kaksi tapausta ovat:
1)Olin isäni ja siskoni kanssa vanhassa ratikassa, Rautatientorin reunalla ja minä kiipesin kuskin takana olevalle hiekkasäiliölle istumaan. Kuski karjaisi lasin takaa, että “alas sieltä, tyttö!”. Nieleskelin itkua loppumatkan ja punoitin kuin tomaatti. Illalla kirosin kuskin alimpaan helvettiin ja toivoin, että hänen kotiinsa syttyisi tulipalo. Olin n. 8v.
2) Saman ikäisenä olin Kalliossa, taas isäni ja siskoni, sekä isovanhempieni kanssa. Oli kurasää. Odotimme liikennevaloissa ja minä astuin kuralätäkköön. Kun ukkini huomautti, että seison lätäkössä, pyyhkäisin jalkaani nopeasti taaksepäin ja potkaisin kivan ruskean kuratahran erään naisen valkoisten housujen lahkeeseen. Nainen alkoi huutaa kurkku suorana ja minä pyysin anteeksi. Nainen ei lopettanut huutamista ja isä sanoi minulle: “Mitä sinä TAAS menit tekemään?! Potkit vieraita ihmisiä, etkä anteeksi osaa pyytää!” En saanut sanottua, että pyysin jo anteeksi. Lopulta ukki antoi naiselle setelin, jotta tämä voisi käydä pesulassa pesettämässä housunsa. Se vähennettiin viikkorahoistani ja kaikki olivat vihaisia. Taas nieleskeltiin itkua koko loppupäivä ja illalla kirottiin sängyssä valkohousuiset muijat helvetin pätsiin.
Eilen vein viereiselle huoltsikalle tölkkejä kassin ja ojensin sen normaalisti tiskille, Lidlin kassissa ja sanoin, että tässä on seitsemän tölkkiä. Myyjä, joka oli minua nuorempi(ja uusi), alkoi huutaa, ettei ota tölkkejä vastaan ja mitä oikein kuvittelen, kun tuon Lidlin tölkkejä heille, heillähän ei ole ko. kaupan kanssa mitään tekemistä. Sanoin, että kaikki muut myyjät ottavat tölkkejä, mutta tämä jatkoi kimitystään. Ihmiset tuijottivat ja naureskelivat. Lähdin punaisena ja häpeillen kotiin ja unohdin ostaa tupakat. Kotona aloin itkeä, sitten suutuin. Marssin takaisin huoltsikalle ja aloin raivota, että huomiseksi tämä tölkkiasia on selvitettävä minulle ja pomon nimi ja numero tähän käteen ja kuluttaja-asiamiehelle soitan välittömästi ja käyn täällä joka päivä, eikä joku uusi myyjänriekale tule minulle kiljumaan törkeästi jostain tölkeistä. Myyjä oli vissiin samaa sorttia, koska jatkoi huutoa ihan samalla tavalla. Aikani raivottuani menin kotiin ja itkin puoli tuntia.
Tämmöistä. Tuli vähän pitkä kommentti, mutta kyllä se vieläkin nostattaa häpeän punan poskille ja palan kurkkuun, kun julkisesti joku puhuu ilkeästi tai kohtelee epäoikeudenmukaisesti. Nykyään, aikuisena kyllä raivoan täysillä takaisin, mutta lapsena koetut nöyryytykset ovat aina mielessä. Siksi varmaan niin kova reaktio nykyään…
Hyvä aihe, muuten!
-minh-
Comment minh — 28.12.2005 @ 11:11
Ei sitten tullut mun pitkä ja jaaritteleva kommenttini perille, saakeli! No, laitan sitten aiheeseen liittyvän postauksen omaan blogiini…hmpf…
-minh-
Comment minh — 28.12.2005 @ 11:27
Jani aivan: Viittasit siis isoilla kirjaimilla kirjoittamiseen ja minä etsin merkitystä siitä seuraavasta lauseesta, joka sekin sisälsi kaksi väittämää. Aivan oikein, usein ymmärrämme ihan väärin ja pahimmassa tapauksessa kehittelemme siitä päässämme ison jutun, joka varmasti hämmästyttäisi väittämän alkuperäisen esittäjän. Onneksi väärinkäsitykset voidan selvittää, pääasia on, että miettii piiiitkääään ennenkuin ottaa itseensä ja provosoituu. Ja totta: hymiöt auttavat. Ymmärsikö kukaan? ;@)
Comment mediaopettaja — 28.12.2005 @ 11:44
Tässä ketjussa on selvästi ihan normaali tulkinta-provosoitumis-juttu, joita aina välillä pulpahtelee. Kun sitä osaisi olla vetämättä pikaisia johtopäätöksiä!
-minh-
Comment minh — 28.12.2005 @ 15:55
Sillä postinkantajalla on ollut varmaan hauskaa kirjoittaessaan viestiään. Hän ei vaan tullut ajatelleeksi, että vaikka häntä naurattikin, vastaanottajaa ei välttämättä naurata. Ihan oikeutetusti olet tuntenut närkästystä, Äitee. Ei ollenkaan tarvitse vähätellä omia tunteitaan.
Samalla tavalla, valitettavasti, olen itsekin toisinaan lohkaissut muka hyvän herjan. Aika monta kertaa olen myös huomannut, että parempi olisi ollut pitää suunsa kiinni ja tyytyä vastaamaan asiallisesti. Tämä koskee niin yksityiselämääni kuin ammattipuoltanikin. Ystävällisesti ja asiallisesti kohtelemalla ei tule loukanneeksi muita. Ja siihen kai me ihmiset tähtäämme, eikö vain.
Comment Louhi — 28.12.2005 @ 17:22
Opettajien suusta olen kuullut tällaisia kannustuksia.
“Äiti kun on taitava, niin lapset ei sitten osaakaan mitään” sanoi kotitalousopettaja yläasteella ja entinen ala-asteen opettaja kevätjuhlien jälkeen koulun pihalla kohdatessa “mitenkäs se Karpalon keskiarvo, putosko vai laski”
Comment Karpalo — 28.12.2005 @ 20:29
Häpeä oli lapsuudesta asti yksi yleisimmistä tunteistani. Nyt voi harmitella miten turhaan monista asioista onkaan hävennyt.
Suunsa aukaiseminen [tai nettikirjoittaminen] on aikamoista taiteiluja jos yrittää saada sanottua asiansa niin, ettei yksikään ymmärrä väärin ja/tai loukkaannu. Voi vain ajatella kuinka suuri vastuu sanojalla on vastaaottajan tunteista ja se miten sanojakin voi pahoittaa mielensä vastaanottajan “vääränlaisesta” reaktiosta.
Comment -C- — 28.12.2005 @ 20:59
-C-, tästä juuri kirjoitin, tämä postaus on ollut mielessä koko päivän. Tärkeä aihe; moniko meistä kantaa häpeää mukanaan aikuiseksi ja siitä hamaan kuolemaan asti mukanaan? Sanoisin, että moni.
-minh-
Comment minh — 29.12.2005 @ 1:47
Hyvä juttu, mutta en enää voi kertoa moisia. Tajusin tuossa taannoin, että jostain syystä ei hävetä enää. Ennenkuin valmistautui tilanteisiin niin niiden yllätyksellisyys saattoi hämmentää ja hävettää. Nykyään tilanteet vaan tulee eikä muiden nolausyritykset pahemmin kiinnosta. Ehkäpä sen häpeän läpi on jo eletty.
Comment Just Sopivasti — 29.12.2005 @ 5:56
Mukavaa kuulla, että sun äitiskin on istunut pää punaisena gynegologilla. Itse menin gynegologille myös jo neitsyenä ja kovan käsittelyn jälkeen gynegologi-täti sanoi “Toivottavasti ei jäänyt traumoja.”. Kyllä jäi. Olen nolosta kokemuksestani muistanut kertoa kaikille muille kaupungin gynegologeille nimen kera aina ennen käsittelyä harmia lievittääkseni.
Comment kr47 — 29.12.2005 @ 12:39
Minun tarinani on tälläinen:
Menimme Elma-sedän ja tuolloin noin vuoden ikäisen kuopuksemme kanssa yhdelle iltapäiväoluelle lähikuppilamme terassille (kuopus ei juonut olutta).
Tarjoilija ihasteli kieltämättä söpöä luonnonkiharaista ja suurisilmäistä kuopustamme ja tokaisi:
“Miten tuon näköisillä vanhemmilla voi olla noin kaunis lapsi”.
Tuosta tuli sellainen häpeäntunne, tosin hävetti vaan sen tarjoilijaraukan puolesta kun se yritti etsiä luukkua johon kadota tajuttuaan mitä sanoi.
Comment Elma — 29.12.2005 @ 14:10
Postinjakajasetä on varmasti ajatellut tekevänsä hyvän työn. Jos oma osoite oli printattu ja virheellinen, niin tottahan setä ajatteli että myös sen haluaa korjata oikeaksi jatkossa. Asian olisi tosin voinut sanoa toisin tai edes yrittää piirtää perään jotakin hymiön tapaista.
Nyt kun olen ymmärtänyt postisetää, ymmärrän kyllä sun äitiäskin. Luultavasti olisin reagoinut itse samalla tavalla. Ja siitä olisi postisetä saanut myös palautetta tavalla tai toisella.
Oma häpeä syntyy usein tilanteissa, joissa itse tajuan sanoneeni jotain, mikä mahdollisesti saa toisen nolostumaan. Samantekevää huomasiko viestin vastaanottaja vahingossa lipsahtaneen pilkan. Erityisen hyvin muistan kerran jolloin työskentelin vielä erään yrityksen vastaanotossa. Vieraaksi saapui nainen, jolla oli r-vika. Kun en ollut aivan varma mitä hän sanoi toistin kuulemani r-virheiden kera. Ja samalla kun lause tuli suustani, naamani oli varmasti paloautoakin punaisempi. Enää puuttui että käsi olisi lennähtänyt suun eteen työntämään sanoja takaisin.
Comment Neonilla — 29.12.2005 @ 16:29
Gyne on varmaankin erittäin varma paikka nolostua. Minä en kuitenkaan ehtinyt aikoinaan edes pukille, kun jo nolostuin gynesedä tiuskaisusta, että voiskos neiti vihdoin siirtyä asiaan.
Tietysti otin nokkiini. Savolaiset sukujuuret ovat jättäneet minuun lähtemättömän tavan jaaritella. Sitten tämä neiti otti tavaksi miettiä jo valmiiksi asiansa, jotta osaisi kertoa sen mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, ettei lääkärit pitkästyisi seurassani. Niin, ja sille gynesedälle en sitten enää ikinä mennyt, vaikka hän oli erittäin edullinen YTHS:n gyne. Mieluummin menin viereiselle lääkärille, naisyleislääkärille. Valistuttuani olen huolehtinut siitä, että minua ronkkii vain naisgynet.
Paitsi silloin, kun odotin esikoistani ja piti käydä ultrassa. Minua oli varoitettu, että se mies saa itkemään aivan kaikki odottavat äidit. Ja pitihän se paikkansa. Hän itketti myös minua.
Comment Louhi — 29.12.2005 @ 16:34
Varsin mielenkiintoinen aihe!
Tapahtui ollessani 8-vuotias: Olin ekaluokkalaisena voittanut koulun laulukilpailun. Tokalla ajattelin lapsekkaan itsetyytyväisenä pärjääväni toista vuotta peräkkäin. Ennen lauluesitystä, odottaessamme omaa vuoroa käytävällä, naapuriluokan musiikinopettajan katsoi minua halveksuvasti ja narisi kyllästyneenä: ”Et kai sä taas luule voittavasi?”
Hävetti.
Milla
Comment Milla — 29.12.2005 @ 17:38
On minullekin kettuiltu ensimmäisestä luokasta lähtien. Siihen tottuu, sitäpaitsi nykyään sarkasmi ja ironia ovat lähinnä parhaat ystäväni. Se on vain puhetta ihmiset… …herrajumala… …turha parkua.
Comment Ghost — 29.12.2005 @ 23:50
NYT KYLLÄ HÄPEÄN!
Varsinainen emäntä minäkin, just kun on laatikolla kuhinaa, en ole edes vieraita vastaanottamassa!
Mediaopettaja ja Jani
Onneksi sekaannus selvisi, olis mua harmittanut, jos olisin vahingossa tölvässyt liikkeelle epäsovun (täältä ulkopuolelta katsottuna vaikuttikin koko ajan, että teillä molemmilla on perin humaanit näkemykset lapsista, ja hetkellinen hämäännys johtui kirjoitetun tekstin tulkintavaikeudesta).
Konnarit, bussikuskit ja palkanlaskijat ovat Sirenin, Minhin ja Pauliinan lisäksi saaneet minut nolostumaan. Samoin opettajat. Kaipa se siitäkin johtuu, että niissä ammateissa noita kohtaamisia tulee niin tolkuttomasti, että mahdollisuus nöyryytyskohtaamisellekin kasvaa.
Minäkin epäilen, että postinkantajan viesti saattoi olla huumoriksi tarkoitettu. Mutta se fyysinen pulssinkohoamisreaktio oli niin välitön, että siinä eivät aivot vielä olleet ehtineet analysoida tekstin huumoriulottuvuutta! Panee miettimään, miten vaarallista hyväätarkoittavankin huumorin käyttö toisinaan on. Saattaa olla, että vähänkin moitteeksi tulkittavissa oleva juttu kannattaa esittää mahdollisimman asiallisesti. Siinä ei silloin suotta synny tunnemyrskyjä (note to self: muista itse opettajana!)
Milla
Toi oli paha! Just noin kunnon suomalaisia, latistettuja ihmisiä kasvatetaan! Et kai sinä kuvittele, että sinusta on johonkin, vaikka kerran sattumalta menestyit?
Ghost
ei täällä mielestäni varsinaisesti ole paruttu. Totta, ei ne sanalliset tölväisyt välitöntä kuolemaa aiheuta, mutta voivat kyllä naarmuttaa minäkuvaa pahasti.
Ja vielä
Elma-setää en tunne, mutta Elma-tädin hersyvän charmanttiin olemukseen tutustuneena en voi kuin ihmetellä tarjoilijan kommenttia!
Comment Sun äitis — 30.12.2005 @ 8:30
Joku Ghost on näköjään just lisännyt bloginsa listalle, kun yhtäkkiä tekee kummasti mieli provoilla top-listan yläpään blogissa. Tai sitten kyse on vain klassisesta, alkeellisimpien sosiaalisten taitojen puuttumisesta. Aiheuttaa joka tapauksessa syvää häpeää siihen itse kykenemättömän puolesta.
Comment Jani — 30.12.2005 @ 9:08
Itseasiassa… Aloin vasta viikko pari sitten lukemaan näitä blogeja törmättyäni blogilistaan. Jos asia vaivaa noin paljon voin jättää tästä url:n pois niin ei tule riitaa…
Ja se mitä tuolla tarkoitin on ettei haukku haavaa tee. Provoni sai heti aamusesta kaksi vastausta vaikka tarkoituksena ei ollut provoilla. Netissä homma on helppo, kommentit voi jättää lukematta tai sulkea koneen. Vastuu ja halko on omissa käsissä. Tosielämässä kannattaa yksinkertaisesti antaa takaisin. Se on puhetta vaan.
-Sori nyt tästäkin vähästä.
Comment Ghost — 30.12.2005 @ 9:37
Valitettavasti se vaan ei kaikille ole niin yksinkertaista, että “turha parkua, anna takaisin”. Niiden, joille se on, on hyvä sanoa, mutta läheskään kaikille ei ole. Ei läheskään.
Ja ei, Netissäkään se ei ole niin yksinkertaista, että “jätä kommentit lukematta” tai “sulje kone”. Mikä se semmoinen bloginpitäjä on, joka jättää saamansa kommentit lukematta? Ja sulje kone… se nyt on sama kuin, että “jos et kestä tätä elämää niin tapa itsesi”. Kyllähän se niinkin toimii, mutta jakeletko sellaisia ohjeita kanssaihmisillesi verkon ulkopuolella?
Eivät kohteliaisuutta ja asiallista käytöstä vaativat ole väärässä vaan ne, jotka käytöksellään antavat aihetta sitä vaatia. Siksi “ei haukku haavaa tee” on turha ohjenuora tässä yhteydessä.
Just my 0.02€.
Comment Jani — 30.12.2005 @ 9:59
Rauharauha!
Ei hätää, eihän tämä vielä mitenkään ilkeäksi ole ylikiehahtanut. Eli tule ihmeessä toistekin, Ghost, en viitannut kommentillani siihen, että olisit sanoillasi minua naarmuttanut.
Janin huolenpitoakin arvostan: olen niin monta kertaa huokaillut kiitollisena, kun laatikossani on ollut aktiivista säpinää, muttei onneksi mitään ilkeilyä, että hän ryntäsi puolustamaan rauhaan, heti kun pientäkin uhkaa oli ilmassa.
Sen tästä nyt opin, ettei kannata kirjoittaa kovin provosoivaa tekstiä silloin, kun tietää ettei toviin ehdi kommenttikeskusteluun itse osallistua!
Vilpittömästi toivon, ettei kenellekään tullut nolotusta, häpeää tai muuta mielipahaan täällä mun kommenttilootassani!
Comment Sun äitis — 30.12.2005 @ 14:27
Ei mulle ainakaan. Ymmärsin, että muilla on ihan samanlaisia häpeäntunteita, en ole mitenkään spessu omieni kanssa. Mutta jos joku ilmoittaa sarkasmin ja ironian olevan parhaita ystäviään ja kehottaa lopettamaan “parkumisen”, kun ihan hyvä keskustelu on menossa, niin pistää miettimään, että tuleeko näitä vain netissä vain myöskin ihan livenä? Että onkohan kyseessä mahdollisesti ihminen, josta on kivaa nöyryyttää ja tölviä toisia.
Oli miten oli, pakko vielä mainita yksi gynekäynti, raskaana ollessani: ihan viimeisinä kertoina kohdalle osui väkivaltainen ja inhottava lääkäri, joka sanoi, että ei tästä kyllä mitään tule, miten nämä mittasuhteet voi olla näin pielessä.
Siinä se ronkki ja valitteli, että ei ole kasvanut ja kaikki on pielessä, ja kun minä aloin itkeä, lääkäri otti käsineet pois, heitti inhoten roskiin ja sanoi, että “turha sitä on tosiasioita parkua. Tuolla lantiolla ei synnytetä”. Elin loppuraskauden totaalipaniikissa, joka tosin helpotti ihan viimeisessä tarkastuksessa, kun oli mukava setä lääkärinä ja minä aloin heti ulista, että se toinen sanoi sitä ja tätä ja onko se vauva nyt kuollut ja mikä on vialla. Lääkäri oli tosi kiltti ja tutki ja sanoi, että “eihän tämä mikään rusina ole, eeei, kyllä tämä on ihan niinkuin pitääkin ja ei se ole lantion kapeus ulkoapäin, mikä vaikuttaa. Otetaas ylös, mitä se lääkäri sanoi ja nimet ja muut..”
Ja kuten tiedämme, ihan omin lantioin poikani pullautin, ei ollut rusina eikä mikään pielessä ja inha lääkäri sai potkut tai erosi, koska ei ollut enää kuukauden päästä samassa paikassa töissä. Tuli vaan mieleen se kauhu, jonka vallassa olin ja lääkärin ilme, kuin olisin ollut jotenkin saastainen, että inhotti tutkia. Oli kuulemma kaikille samanlainen, katkera akka, päättelin myöhemmin.
Että joskus ne miesgynet on ihan parhaita ja naisgynet osaa jotkut olla ihan puoskareita…
-minh-
Comment minh — 30.12.2005 @ 16:42
Jänniä juttuja nuo häpeäntunteet. Yritin itse muistella, olenko tuntenut häpeää vastaavanlaisissa tilanteissa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, etten ole. Jos joku käyttäytyy tökerösti minua kohtaan, olen kyllä ärsyyntynyt ja ollut voimakkaasti sitä mieltä, että olen tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, mutta en ole koskaan kokenut, että minun pitäisi hävetä tilannetta itse.
Toisaalta harvoin osaan hävetä silloinkaan, kun oman käytökseni perusteella siihen olisi aihetta.
Comment Anu — 30.12.2005 @ 19:00
Yleensä en enemmälti kommentoi, mutta tähän on kyllä ihan pakko!
Haluan jakaa häpeäni teidän kanssanne, nimittäin…
Tässä viime vuonnakohan mahtoi olla, kun kävin Stokkan kahvipisteessä ostamassa vähän välipalaa. En ole mikään pieni ihminen, enemmän sellaista muumimammakokoa, mutta kannan kiloni kauniisti, sanovat. Ja juu, kilot on enemmän tuolla mahan seutuvilla kuin kasvoissa. No, joka tapauksessa, siinä tiskillä mietin, mitä kaakaoni seuraksi ottaisin, ja kyselin myyjätytöltä eri vaihtoehdoista, että mitä sisältävät jne. Päädyin sitten ottamaan jonkun tortillantapaisen jutun, johon piti vielä valita joku kastike päälle. Ajattelin ottaa sen tulisimman vaihtoehdon, johon myyjätyttö tokaisi, että sitä ei minun ehkä kannata ottaa, vauva ei ehkä pidä siitä; ja katsoi samalla vihjaavasti minun mahan suuntaan. Minulla meni ehkä sekunti keksiä, mitä myyjä sillä tarkoitti, jolloin lehahdin punaiseksi ja sanoin, että otetaan sitten se toinen kastike. Sitten kipitin mahdollisimman nopeasti kauimmaiseen nurkkapöytään mutustamaan tortillaani, kaiken ruokahalun menettäneenä… En siis todellakaan ollut raskaana, en silloin enkä nyt. Ja häpesin syvästi just sinä hetkenä, että näytän siltä, että olisin viimeisilläni raskaana.
Illalla sitten iski suuttumus, kunhan olin ensin tarpeeksi kauan hävennyt. Kirjoitin meilin Stokkan asiakaspalvelupäällikölle ja selitin asian ja sanoin, että minusta myyjät voivat jättää tuommoiset kommentit sanomatta, kun asia ei kuitenkaan aina ole sitä miltä näyttää. Sain pahoittelut siltä päälliköltä heti seuraavana päivänä, lahjakortin kera, ja sitä seuraavana päivänä vielä itse myyjätytöltäkin anteeksipyyntömeilin. Asia siis näin jälkikäteen on ihan ok ja selvitetty, mutta voi että, kyllä silloin hävetti!
Comment Kaaka — 30.12.2005 @ 20:24
Jos joku käyttäytyy tökerösti minua kohtaan, olen kyllä ärsyyntynyt ja ollut voimakkaasti sitä mieltä, että olen tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, mutta en ole koskaan kokenut, että minun pitäisi hävetä tilannetta itse.
Minulla meni ehkä sekunti keksiä, mitä myyjä sillä tarkoitti, jolloin lehahdin punaiseksi
Kun minulla oli lapsena aivokalvontulehdus, ja lääkäri kysyi äidiltäni, olenko käyttäytynyt jotenkin poikkeavasti, vastasi äitini:
- Ei, kyllä se aina on ollut tulikiukkunen.
Tulikiukkuisena olen toki monta kertaa Anun lailla ärsyyntynyt, jos olen tuntenut tulleeni eräreilusti kohdelluksi. Mutta häpeäkirjoitteluni taustalla oli kyllä juuri tuollainen Kaakan kokema primitiivireaktio: kun kroppakin reagoi häpeillen, vaikka oikeastaan moka on vallan muiden.
Mikälie turhanaikainen jäänne luolaihmisajalta koko fiilis! (Onneksi olkoon Justin, kun olet oppinut siitä eroon, minäkin treenaan kaiken aikaa!)
Comment Sun äitis — 30.12.2005 @ 20:44
Minh
koskahan ne terveydenhuoltoihmiset oppivat, miten herkkä ihminen on lasta odottaessaan?
Comment Sun äitis — 30.12.2005 @ 21:26