Aloitin blogielämäni nimettömänä vaeltajana. Puolen vuoden ajan liikuin tuntemattomana haamuna ihmisten blogeissa nuuhkimassa ilmapiiriä ja perehtymässä kulttuuriin. Ihan kuin vauva, joka aikansa kuuntelee ympärillään kuohuvaa puhetta, ennen kuin sanoo ensimmäisen oman sanansa. Pari kertaa sanoin jotain anonyymiyden suojista, mutta se ei jotenkin tuntunut sopivalta. Halusin olla vastuussa sanomisistani ja esiintyä vakiintuneella nimimerkillä.

Tammikuussa 2005 keksin hetken humauksessa nimimerkkini. Ensin kommentoin tutuissa ja turvallisissa paikoissa: PA:lla, Marginaalissa, Jäädykepiirikunnassa, Just Sopivastilla, Varo vaanilla, Sellistillä, Kuuluttajan koulutusohjelmassa, Sediksellä, Surullisissa elämissä, Miedossa marinadissa…

Ensimmäisen kerran poltin siipeni Visukintulla. Kirjoitin kannustavaksi tarkoitetun kommentin, jonka Jarkko ymmärsi väärin ja provosoitui nimimerkistäni, joka ei ollut hänelle ennestään tuttu (sittemmin väärinkäsitys on sovittu). Opin varovaiseksi. Blogeissa näki siihen aikaankin välillä kaikenmaailman angstailua ja turbulenssia. Halusin tietoisesti jättäytyä sen ulkopuolelle. Näin nettipersoonani alkoi muodostua oikeaa persoonaani kesymmäksi ja kannustavammaksi.

Silkan kommentointiurani ehdottomiin huippukokemuksiin kuuluivat varjobileet PA:n kommenttilootassa ja niiden hilpeät jatkot, jolloin rymisteltiin mm. Scitzon vaatehuoneessa (olisin linkannut just siihen rymistelykommentointiin, mutta Scitzon arkistossa ei ole säilössä kommentteja) ja LA Beatissä (joka oli Sellistin kaupunkiasunto). Niin ja Kultainen Megafoni –ehdokkuus, joka poiki ensimmäisen kuvallisen ilmentymän Sun äidilles. Yhä edelleen kannan ylpeänä Blogger-tunnuksessani silloin Kuulikselta saamaani merkkiä.

Vähitellen kommentoimieni blogien kirjo laajeni. Useimmiten ensi kontaktit syntyivät PA:n linkkilistan kautta tai tutuissa blogeissa mielenkiintoisia kommentteja kirjoittaneiden blogeihin tutustumalla. Mocartes toimi ponnahduslautanani Kirjailijan häiriöklinikalle ja sitä kautta minulle aukeni uusi, hyvin kirjoittavien kirjallisuudesta kiinnostuneiden ystävien piiri.

Kesäkuussa 2005 tapahtui lipuminen nettipersoonani seuraavaan vaiheeseen. Sain lapsilta syntymäpäivälahjaksi gmail-osoitteen ja Valion merkistä modatun Sun äitis suosittelee merkin. Hetken mielijohteesta lähetin merkin kymmenelle lemppariblogistilleni. Hämmästyin merkin saavuttamasta suosiosta. Moni liimasi tunnuksen blogiinsa ja minä kärvistelin kotona morkkiksen kourissa, olinhan luvatta napannut käyttööni ihan jonkun muun jonnekin muualle suunnitteleman tunnuksen. Hinkstoona lohdutteli tuntevansa jonkun Valiolta ja sanoi, että tuskin siitä kukaan suuttuu. No, ainakaan kukaan ei ole sieltäpäin lähestynyt vaativin sanakääntein!

Koko blogaukseni sai lopulta alkunsa juuri tuosta merkistä. Elokuussa merkkiä hostannut ilmaispalvelin sanoi sopimuksen irti, kun merkkiä ladattiin enemmän kuin säännöt sallivat. Jotenkin sen jakelu piti turvata. Niin syntyi blogi Sun äitis. Jälkeenpäin voi ajatella, että just noin joku olisi voinut suunnitella blogin lanseerauksen. Harva neuleblogiskenen ulkopuolinen uutuus on saavuttanut samanlaisen trafiikin ensi viikkoinaan.

Yhä edelleen miellän itseni vahvimmin blogien lukijaksi ja kommentoijaksi. Hyvänen aika, menee päiviä, etten kirjoita mitään omaan blogiin, muttei päivääkään, etten lukisi muiden kirjoituksia! Lähes joka päivä myös kommentoin jotakin jonnekin. Väistämättä siinä alkaa miettiä, miten saisi koottua kommentit niin, että voisi seurata jatkokeskustelua. Tähän ongelmaan sain avun Janilta. Tammikuussa 2006 aloin kerätä kommenttejani tarkoitusta varten perustettuun Sun äitis kommentoi –blogiin. Manuaalisesti hoidettuna homma oli melko työläs, paljon kopioimista ja liittämistä, hirmuisesti puuhaa kategorioiden luonnissa. Tämä väistämättä vähensi kommenttejani. Seurasi kausi, jolloin seurasin kyllä paria sataa blogia, mutten viitsinyt kommentoida, etenkään uusiin tuttavuuksiin, kun oli niin epähienoa jättää kommentti uncategorized-sakkiin ja uuden kategorian luominen tuntui vievän paljon aikaa. Sentään yli tuhat kommenttia yli sataan blogiin tuli poimittua noinkin.

Kesällä aloin manuaalisen kommenttien keruun rinnalla kokeilla coComment-palvelua. Aluksi se oli aika epäluotettava. Enkä vieläkään ole viitsinyt perehtyä hommaan niin hyvin, että olisin saanut edes oman bloginin coComment-yhteensopivaksi (en kertakaikkiaan ymmärrä niitä yksinkertaisia ohjeita, joiden avulla muokataan omaa kommenttisivun koodia oikeanlaiseksi!), siksi omaan blogiini jättämäni kommentit näkyvät kuukauden nimellä, eivät postauksen nimellä. Ihan kokeeksi yritän nyt tämän postauksen myötä liittää sivupalkkiin linkin viimeisimpiin coCommentteihini. Saa nähdä, toimiiko.

Tuija jutteli ennen Konfabulaaria mm. kommentoinnista ja siitä, mistä itse kukin on saanut aikaa blogaamiselle. Kommentointiasia nousi täällä minunkin blogissani pinnalle edellisen merkintäni kommenteissa. Jossain yli seitsemän tuhannen blogin syövereissä on jemmassa mieletön määrä hyvin kirjoitettuja juttuja, joita kukaan ei kommentoi. Omalla komentoijakokemuksellani sanoisin, että täällä verkossa pätevät samat vuorovaikutuksen lait kuin muuallakin. Tarvitaan omaa aktiivista vuorovaikuttamista, jos halutaan, että joku toinen jättää viestin omaan kommenttilaatikkoon. Aktiivisinkin blogien seuraaja ehtii kierrellä ja kommentoida vain hyvin rajallisessa märässä blogeja. Mutta jos kaikki 7000 aktivoituvat luomaan omia sisäpiirejään ja tuttavaverkostojaan, niin juttuseuraa ja sparrausapua köytyy kyllä kaikille halukkaile.