Moni kaipaa luonnonmukaisuutta ja kiireettömyyttä näinä teknistyvinä aikoina. Yksi toteuttaa kaipuutaan elävällä ravinnolla, toinen luonnonkosmetiikalla. Sitten on niitä, jotka vauvan saatuaan päätyvät kestovaippoihin ja pesupähkinöihin ja pohtivat, mikä olisi luonnonmukainen tapa putsata pesukone vaippapyykin jäljeltä. Jotkut haluavat synnyttää kotona.
Minulle luonnollisuudeksi on riittänyt villasukat ja värjäämättömät hiukset. Pidin etuoikeutena päästä synnyttämään sairaalaan. Synnytystapahtuman turvallisuus oli minusta niin tärkeä, että olin siitä hyvästä valmis kestämään synnyttäneen äidin ala-arvoisen kohtelun (toivottavati sellaista simputusta ei enää missään harrasteta!). Kahdella kerralla kolmesta on synnytyksissäni ollut kätilön lisäksi myös lääkäri. Yhdellä lapsella oli napanuora olkapään ympärille kiristyneenä, sydänäänet laskivat ja piti tehdä imukuppisynnytys. Kaksosten maailmaantulo käynnistettiin neljä viikkoa ennen laskettua aikaa yhtenä perjantaiaamuna, kun pikusairaala ei uskaltanut ottaa riskiä, että lapset päättäisivät syntyä viikonloppuna, jolloin päivystävän lääkärin paikalle saaminen voisi kestää liian pitkään. Ei sitä lääkäriä lopulta tarvittu kuin kalvojen puhkaisuun, mutta kun koskaan ei voi tietää ennakolta!
Syntymä ja kuolema ovat luonnollisia asioita, sanotaan. Tässä maassa ei vauvan kuolemaa onneksi enää vuosikymmeniin ole tarvinnut pitää luonnollisena juttuna. Siihen nähden synnytyksen epäluonnollistuminen on sittenkin pieni hinta maksettavaksi.
Kaksosten äitinä olen viime päivinä monta kertaa ajatellut kaksosten äitiä. Sitä surua, mitä menetys on hänelle merkinnyt. Niitä itsesyytöksiä, joita tapahtumaan väkisinkin liittynee. Jaksamista ja voimia toivotan, mitä tässä muutakaan voi.
Synnytys ei ole mikään pikkujuttu. Synnytyksiin kuolee edelleen niin vauvoja kuin äitejäkin. Suomeen on luotu systeemi, jossa synnyttäminen on turvallisinta maailmassa. Elämä on sittenkin vauvalle luonnollisempi olotila kuin kuolema.
Kolmen lapsen äitinä tuo ikävä ja surullinen uutinen kaksosten kotisynnytyksessä kuolemisesta tuli aika yllättäen. On totta, että synnytys ei ole mikään pikkujuttu. Itse olisin kuollut omissa synnytyksissäni, kuten yhdessä keskenmenossakin, jos en olisi päässyt lääkäreiden hoitaviin käsiin ja leikkauspöydälle.
Nykypäivänä synnytykset yleensä kulkevat normaalisti, mutta koskaan ei voi tietää, mikäli kohdalle osuu joku vaikeus. Siksi itse luotan aina sairaaloihin, vaikka ennen onkin synnytetty saunoissa ja kotona. Mutta nyt eletään nykyaikaa. Tässä kyseisessä tapauksessa äidille oli sanottu useasti, että kotona ei ole turvallista synnyttää, mutta emme voi tietää, miksi äiti valitsi kotisynnytyksen varoituksista huolimatta.
Toivotan myös omalta osaltani jaksamista ja voimia tälle äidille! Hän on saanut kärsiä jo todella paljon.
Kiitos, Sun äitis, kun nostit tärkeän asian esiin!
T. Kierrätykseen ja villasukkiin luottava äiti
Comment auringonkukkametsa — 28.06.2007 @ 10:16
mäkin meinasin puuttua tähän aiheeseen. siksi yksi kommentti kaikkiin niihin kommentteihin, jotka tähän on tuleva.
mä olen lehtien perusteella aika vakuuttunut, että tämä käsillä oleva surullinen tapaus johtuu jostain voimakkaasta elämänkatsomuksellisesta tai uskonnollisesta syystä. ja vaikka tämä tapaus ei johtuisi, niin monet surulliset tapaukset maailmassa johtuvat. siksi tuntuu vaikealta syyttää tai syyllistää vanhempia. vakaumus voi olla aika tiukka juttu. samoin kuin vauvojen menetyskin tietysti.
näille vanhemmille paljon voimia, uskoa ja lohtua.
Comment ilona — 28.06.2007 @ 10:48
Koskaan ei voi tietää, se on niin totta. Minun piti olla rakenteeltani täydellinen vauvakone. Silti hälyttävän monta asiaa meni pieleen. Hyvä että olin sairaalassa.
Mä ymmärrän että haikaillaan luonnunmukaisuuteen ja kodinomaisempaan lapsenpäästöön, itseänikin otti päähän epiduraalin väkisin tyrkyttäminen sun muu painostus ja ylihuolehdinta. Mutta toisaalta karsastan aivan suunnattomasti näitä romantisoituja “ennenkin on lapsia saunassa väännetty”-puheita.
Niitä äitejä ja lapsia on silloin entisaikaan myös kuollut sinne saunaan monta kertaa enemmän kuin nyt sairaalan synnytysosastoille.
Valintahan on toki aina vanhempien, ja hyvä niin, mutta entisaikoihin tukeutuminen on itsensä pettämistä.
Comment Kriisi — 28.06.2007 @ 13:00
Minä en kyllä oikeasti tajua, miksi pitää väenväkisin synnyttää kotona, jos siitä on useasti varoitettu, kyseessä on kaksoset, eikä paikalla ole asiantuntevaa terveydenhoitoporukkaa, vaan joku “avustaja” hengaamassa. Jos kaikki menee hyvin, ei sairaalassa tarvitse olla kuin päivä-kaksi. Miksi on niin hirveä pakko synnyttää kotona, jossa ei ole edes steriilejä olosuhteita, saati laitteita, joilla olisi todennäköisesti voiti pelastaa nämäkin lapset tai ainakin toinen heistä? Kyllä pistää vihaksi, vaikka tiedän, ettei syyllistäminen auta, varmasti olo on ihan kauhea vanhemmilla nyt. Toivottavasti saavat(jos haluavat) joskus vielä lisää lapsia ja synnyttävät sairaalassa ja kaikki menee hyvin.
-minh-
Comment minh — 28.06.2007 @ 16:48
Nuorille vanhemmille tästä päätöksestään langennut lasku on hirvittävän kova.
Comment Helena — 29.06.2007 @ 10:02
Tärkeästä asiasta kirjoitat Sun äitis.
Itsekin synnytystä odottavana kauhistuin tuota uutista, olenhan joskus puolittain itsekin haaveillut kotisynnytyksestä. Toinen synnytykseni (http://toivo.vuodatus.net/blog/57757) oli toteutunut unelma, täydellinen normaali luomusynnytys, jossa olin aktiivisesti läsnä ja jossa kaikki meni niin hyvin kuin vain voi mennä. Etukäteen murehtimani sairalaan omaisuudeksi, komenneltavaksi synnytyskoneeksi siirtymistä ei koskaan tapahtunut. Sairaala ja rutiinimittaukset eivät häirinneet minua millään tavalla enkä joutunut esim. pitkäkseni koko aikana kertaakaan, joten sairaala ei häirinnyt minua tai synnytystäni millään tavalla (eli ei simputettu). Toisaalta sairaalassa olo antoi turvallisuuden tunteen siitä, että jos kaikki ei olekaan hyvin niin apu on hyvin lähellä. Sekin auttoi rentoutumisessa ja kivun hallinnassa.
Jos tietäisin että seuraava synnytykseni menee samalla tavalla synnyttäisin mieluusti kotona, mutta kun en voi sitä tietää en edes uskalla edes harkita. Tai en halua harkita. On todellakin etuoikeutettua päästä sairaalaan synnyttämään.
Sen verran haluan huomauttaa Sun Äitis, että Aktiivinen synnytys ry on yleisen aktiivisen synnytyksen asialla, ei ainoastaan kotisynnytyksen. Uskon että läheskään kaikki yhdistyksen jäsenet eivät halua synnyttää kotona.
Ps.Pesukoneessa puhdistuspesu parhaillaan käynnissä, kiitos muistutuksesta!
Comment Toivon äiti — 29.06.2007 @ 12:34
Haastoin Sinut meemiin. Toivottavasti jaksat innostua.
Comment Helena — 2.07.2007 @ 7:54
IMO tässä syytetään ja syyllistetään vanhempia aika vajaavaisilla lööppifaktoilla. En tiedä itse tapauksesta sen enempää, mutta mietin oikeasti tätä perhettä ja sitä, miten heidät on julkiterveydenhuollossa kohdattu jos tilanne on ollut sellainen että riskeistä huolimatta on tuntunut turvallisemmalta synnyttää lapset kotona. En usko että tälläistä päätöstä tekee kukaan kepein mielin.
Surullista ja hirveää tämä on kuitenkin.
Comment Pörrö — 2.07.2007 @ 11:40
Niin siis tarkoitin tässä asiasta nousseessa keskustelussa joka on mielestäni aika yksipuolista tietojen puitteissa, en tarkoittanut tätä blogia tai kommenttiketjua vaan koko jupakkaa kokonaisuudessaan.
Comment Pörrö — 2.07.2007 @ 11:45
Päällimmäinen tuntemukseni jutusta kuultuani oli myötätunto. Lyötyjen syyllistämisessä ei ole mitään mieltä.
Sitä kyllä huomaan ajattelevani, mikä surulliseen tapahtumaketjuun johti. Oliko se:
- elämänkatsomuksellinen tai uskonnollinen vakaumus, joka ei jätä yksilölle itselleen päätösvaltaa (kuten Ilona epäilee)
- romantisoitu käsitys luonnonmukaisuudesta (Kriisin ajatus)
- kielteiset kokemukset perusterveydenhuollosta (Pörrön pointti)
Ne kaikki ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Itselleni tuli mieleen, että kaupunkimaailmassa helposti etääntyy elämän perusasioista, niin ettei hengissä pysymisen hauraus välttämättä riittävästi konkretisoidu. Kun sitten löytää netistä yhteisön, jossa suhtaudutaan innostuneesti johonkin asiaan, on helppo tempautua mukaan, jos oma riskitietoisuus on huono.
Ei minun tarkoitukseni ole syyllistää ketään, ei myöskään netin kotisynnytysyhteisöjä. Mutta kyllä minä tämän surullisen tarinan myötä tulin taas miettineeksi netissä kirjoittamisen vastuullisuutta. Täällä omat ajatukset saattavat saada hämmästyttävän laajan levikin. Täällä samanmieliset voivat innostua toisistaan. Seuraukset voivat olla uskomattoman upeat. Mutta tässä kaikessa piilee myös väärän innostuksen vaara.
(Toivon äiti: huomasin kyllä, että Aktiivinen synnytys ry puuhaa muutakin kuin kotisynnytyksiä. Valitsin sen linkattavaksi juuri monialaisuuden vuoksi, minua ei huvittanut linkata yksioikoisemmin pelkkään kotisynnyttämiseen keskittyneille sivuille.)
Comment Sun äitis — 2.07.2007 @ 12:27
Niin siis mähän en tiedä mistä on kyse, mutta oikeasti kamalaa on jos tilanne on se, että ihminen tulee lääkäriltä ja kysyy jossain vauva-lehden aihevapaalla toista mielipidettä diagnoosiin. Oletan että tilanne oikeasti olisi mennyt toisin.
Toivon (ja oikeasti uskon) että näin onkin vaikka kieltämättä tuon lehtijutun perusteella tuli kuva, että netistä löytynyt “amatööri” olisi tuosta noin vain otettu synnytykseen avustamaan nettikirjoittelun perusteella.
Mä vaan en oikeasti halua tai pysty uskomaan, että ihmiset tekee elämänsä tärkeitä päätöksiä ihan näin heppoisesti kuin kuva mitä lehdessä annettiin oli.
En intä sun kanssasi äiti vaan lähinnä tämä asia myös minua mietityttää monilta kanteilta, myös siltä kantilta mitä keskustellaan ja miten vastuun ajatusta jaetaan keskustelussa kenellekin.
Comment Pörrö — 2.07.2007 @ 21:51
Pörrö,
sama minullakin, mietityttää monelta kantilta. Kun edellä pohdin vastuuta, ajattelin lähinnä omaa vastuutani, ei tietenkään tähän tapaukseen, vaan ylipäätään. Välillä tulee innostuspäissään kirjoitettua kaikenlaista mielipidetasoista kuin mitäkin täyttä totuutta. Entäs jos joku ottaa todesta. Ja entäs jos seuraukset ovat kamalat?
Comment Sun äitis — 2.07.2007 @ 22:01