No, minähän siis olin kesän perinteisellä lemmenlomalla etelässä ja poltin naamani punaiseksi kuin turnipsi kävellessäni pitkin Piritan rantoja patteeja ihailemassa. Enkä juurikaan lukenut blogeja enkä näin ollen tiennyt mistään mitään, kun tupsahdin Alppipuiston piknikille siinä puoli kahdeksan pintaan.

Ensinnä asian otti puheeksi Marinadi.

- Oletkos ehtinyt lukea kosinnasta?

En ollut, dämid! Mutta onneksi pariskunta oli paikalla ja saatoin onnitella niin Veeraa kuin Nikkeäkin. (Joista viime mainittu myöhemmin illalla lauloi hurmastuttavasti Popluksen karaokessa Great balls of fire, jota kanssani tvistasi Junis. Kiitos kummallekin!)

Romantiikkaa oli ilmassa muutenkin. Suunnalla Tristan & Timo.

Piknikin dramaattisiin hetkiin kuului se, kun naapuriseurueen tyttö sai haavan sormeensa, ja meiltä pyydettiin apua verenvuodon tyrehdyttämiseen (onneksi pelkkä pintanaarmu). Raisalta löytyi paperia, minulta kosteuspyyhe ja Heleniltä jopa laastari.

- Kaikennäköistä äitikamaa teillä on laukuissanne, sanoi Kriisi ja kaivoi esiin näytteen oman kassinsa sisällöstä: pleikkaohjainhan se siellä! Edit: Xbox 360:n kaukosäädin. (Äh, kyllä minä alunperinkin tiesin, ettei se mikään pleikkajutska ollut, jokin pelivempain kuitenkin! Onneksi Kriisi tuli korjaamaan.)

Raisan kanssa meillä riitti lisäksi juttua mm. rintamaidolla ruokittujen pulleroisten Budha-vauvojen äitien vertaistukiryhmän perustamisen tiimoilta.

pnin kanssa juttelin Saksassa reissaamisesta ja siitä, että on olemassa tulevia juttuja, joista vielä ei ole lupa puhua.

Edit: Pahus, meinas Oopa unohtua! Hän kun istui epäergonomisen kaukana minusta, jäi juttelu tältä kerralta väliin ja heti iski muistamattomuus. Myös Väriaalto, tähän asti minulle vain Marinadista tuttu, jäi vahingossa mainitsematta. Vieläkö joku muu?

Paikalla olleet avustivat minua sen verran niukasti Camparin tuhoamisessa, että päädyin itse tyhjentämään pulloa inauksen enemmän kuin tarkoitus oli (Tupu, tuota viimeistä lausetta ei välttämättä kannata lukea isälle). Sen verran sentään oli tolkku tallella, että ymmärsin olla laulamatta karaokea Populuksessa, vaikka liki kaikki muut lauloivat. Ja hyvin. Vaikka minun arvionihan nyt ei välttämättä ole osuvin mahdollinen, kun minulla on tämä laulupuute. Muthei, eiväthän osaavat laulajat voi epäonnistua Leevi & the Leavingsien kaltaisten klassikkojen kanssa !

Illan pääteeksi siirryin sivistyneesti Helenin kanssa meille kotiin Epooseen.

***

Tähän loppuun on vielä pakko liittää yksi lomakuva! Gorba sai reissusta tuliaisiksi uudet seiluusaappaat. Ja ihan niin kuin kaikki muutkin pikku lapset se olisi halunnut nukkua ihkuissa uusissa saappaissaan. Minä kuitenkin kielsin tiukasti, kun ne olivat märät! (Huoneessamme siis oli kylpyamme, jota käytimme muutenkin kuin saappaiden koeponnistukseen. Kauden tuoksu oli Papaya & lemon).

saappaat