Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska?

Serendipity 2.0: Missing Third Places of Learning » SlideShare
Uploaded with plasq’s Skitch!

(Teemu Arinan diasatsi kokonaisuudessaan)

Puurtaminen alkoi siitä, kun harrastus muuttui työksi. Enää ei riitänyt, että omaksuu uudesta, jännästä maailmasta sen palan, joka sattuu kiehtomaan, kuin lapsi, joka leikkii, mitä huvittaa. Ei, aikuisena vastuunkantajana piti pinnistellä, ettei putoa kelkasta. Piti oppia sitä ja seurata tätä. Eikä se ole kivaa!

Minä tahdon takaisin vastuuttomaksi! Sellaiseksi, jolta menee muutama kuukausi ennen kuin oppii edes lisäämään linkin kommenttilaatikossa, mutta se ei haittaa, kun kukaan ei määrää, että linkki pitäisi osata lisätä. Sellaiseksi, joka löytää uusia ystäviä, joilta voi pyytää neuvoa, muttei ole pakko, voi myös pelkästään remuta kimpassa. Sellaiseksi, joka saa hupia heitellessään anonyyminä vinkkejä oikeasta persoonastaan ja sukulaisuussuhteestaan sen sijaan että kulkisi julkitunnettuna. Sellaiseksi, joka kiertää tuntemattomien blogeissa ilahtumassa, liikuttumassa, suuttumassa… tai ainakin kommentoimassa.

Tätä minä kyllä vielä mietin tarkemmin, sitten joskus, kun on aikaa. Mutta jos nyt sittenkin sitä ennen silmäilisi Hetkyn jäsenlehden sosiaalisen median teemanumeron.