Olin lounastreffillä Tuijan kanssa. Piti hiukan jälkipuida Mopedia (markkinoinnin opettajien vuotuista kokoontumisajoa), jossa meillä molemmilla oli pieni alustus sosiaalisesta mediasta. Juututtiin sitten saman tien pariksi tunniksi juttelemaan. Erityisikiitos pikkueelle, joka jaksoi viihdyttää itseään kirjoin ja helistimin Luftin leveällä ikkunalaudalla koko sen ikuisuuden, jonka äidit höpisivät.

Tuijan ansiosta olen kevään mittaan ottanut parit loikat: kävin ensivisiitillä Second Lifessä (eikä käynti jäänyt yhteen) ja kutsun saatuani liityin Jaikuun. Tähän päivään mennessä en kuitenkaan ollut jaikaissut kuin tutulta Maciltä. Nyt on kaikki toisin: Tuijan yksityisohjauksessa suoritin tänään ensijaikaisuni kännykällä.

Samaan syssyyn sitten menetin YouTube-neitsyyteni. Tapaamisen lopuksi Tuija näet kysyi, voisiko tehdä pikahaastattelun, ja minä suostuin. (Pääsin nimekkääseen seuraan, ei Tuija tähän asti olekaan mitään turhia tyyppejä haastatellut!)

Niin ja sen verran korjaan haastattelussa antamaani vastausta, etten todellakaan ajattele, että del-icio.us, Google Docs ja Slideshare olisivat jotenkin tärkeimmät sosiaalisen median jutut, jotka opettajien pitäisi ottaa käyttöön. Luulen vain, että ne olisivat siinä mielessä helpoimmat, että niillä tehdään samantapaisia juttuja, kuin opettajat ovat ennenkin tottuneet tekemään muilla välineillä. Mutta jos jotain oikeasti uutta haettaisiin, niin esimerkiksi juuri kännykkävideoiden käytölle olisi valtavasti paikkoja ammatillisessa opetuksessa. Esimerkiksi työssäoppimisen raportointi voisi sälleiltä sujua sutjakammin videolla kuin tekstinkäsittelyllä (eikä muuten yhtään vähäarvoisemmin!!)