Opiskelin aikoinaan työpsykologiaa. Silloin luin jostain, ettei irtisanomista ikinä pidä tehdä viikonloppua vasten. Pois potkitulle on annettava heti mahdollisuus ryhtyä puuhiin työllistymisensä edistämiseksi. Hänen on saatava kokea olevansa aktiivinen toimija eikä pelkkä passiivinen muiden tekemien päätösten kohde. Aktiivinen, työllistymistä edistävä toiminta vaikeutuu oleellisesti viikonloppuina ja juhlapäivinä..

Minulla ei ole esimieskokemusta (kuin poikia hoitaneiden lastenhoitajien osalta), joten en osaa sanoa, miten vaikeaa tuon yksinkertaiselta kuulostavan ohjeen noudattaminen tosipaikan tullen olisi. Ihan liian monta viikonlopuksi irtisanottua olen tähän ikään mennessä kuitenkin saanut kohdata. Viimeisin on opiskelijani, joka tänään, kesken vihoviimeisen lopputyörutistuksen, sai kuulla, ettei hänen määräaikaista työsuhdettaan jatketa. Hyvää vappua vaan!

Määräaikaisuuksiin liittyy tietysti aina suuri todennäköisyys, ettei työ jatku. Mutta kai esimiehen olisi lupa sen verran ajatella alaistaan ihmisenä, että valitsisi kertomisen ajan ja paikan niin, ettei omilla toimillaan vaikeuttaisi tilannetta entisestään?

Juuri pari viikkoa sitten kuulin, että suuri koulutuskonserni ilmoitti määräaikaisille työntekijöille työsuhteen jatkumattomuudesta liki samaan aikaan, kun koko henkilökunnalta joustamista ja venymistä edellyttäneen suurtapahtuman avajaisia vietettiin. Eikö ihmiselle ensin olisi pitänyt antaa oikeus nauttia onnistuneesti loppuun viedystä projektista?

Näitä mietin tänään, opiskelijoiden ja työläisten juhlan aattona.