Itselläni on lähinnä pelkkiä huonoja kokemuksia julkisesta terveydenhuollosta. Leikkausvalmiin nilkankin olivat aikoinaan pulkkaonnettomuuden jälkeen panna leikkaamatta pakettiin, ellei yksi vaivainen _kandi_ olisi halunnut ihan oman mielenrauhansa takia röntgenkuvia myös toisesta suunnasta kuin mistä ne ensin alkuun oli otettu. Onneksi uskalsi kandi - oman kiinnostuneisuutensa ansiosta - sanoa herra - rutiinitapauksiin väsyneelle - isolääkärille vastaan, vaikka kello oli neljä yöllä. Muuten varmaan kulkisin kepin kanssa minäkin.

Varmasti nuo kaaostilat sairaaloissa ovat myös yksi syy sille, että nimenomaan ammatti-ihmisten kiinnostuneisuus omaan ammattiinsa kärsii - jonka takia monet potilaat jäävät ilman kunnon hoitoa.

Jos olisin lisännyt noihin yleisiin pohdintoihin kohdan kolme, se olisi ollut

3. Miten ihmeessä hommat on organisoitu Töölössä?
Vaikuttaa nimittäin siltä, että henkilökunnalla on koko ajan poikkeustila päällä ja kaikki sinkoilevat pitkin käytäviä ja reagoivat kulloiseenkin vastaantulevaan juttuun sen sijaan, että toimisivat suunnitelman mukaan. Ei ihme, jos yksi vastaa yhtä ja toinen toista.

Spöge tuumasi puoli päivää käytävällä istuttuaan ja tilannetta tarkkailtuaan: “Miten ihmeessä noi naiset jaksaa!? Sama ihminen on välillä syöttämässä yhtä, sitten viemässä vessaan toista, jakamassa lääkkeitä, lykkimässä potilaitten sänkyjä pitkin käytäviä, kirjoittamassa sanelua puhtaaksi… Ja koko ajan mennään puolijuoksua.”

Jotenkin tuntuu, että välillä pitäisi viheltää pilliin ja sanoa, että mietitääns nyt hetki. Mutkun ei ole aikaa, kun pitää yrittää selvitä hetkestä. Kaikki on yhtä kaaosta eikä kenelläkään tunnu olevan kokonaiskuvaa.

Sairaan ihmisen pitäisi voida luottaa siihen, että hänen asiansa on jollakulla hanskassa. Sitä luottamusta on vaikea saavuttaa noin hektisessä ilmapiirissä. Meidän onnemme on ollut, että Marjo Pihlastie on ollut niin rauhallinen ja avulias ja sekä Kivioja että Björkenheim ovat levollisesti kohdanneet meidät antamatta kiireen heijastua käyttäytymiseen. Ja sekin onni meillä on, että matka Espoosta Töölöön on lyhyt ja minulla on loma eikä mihinkään hoppua. Toista on niillä, jotka kovissa kivuissa matkustavat ensin satoja kilometrejä tietokonetomografiaan ja päätyvät sitten tunneiksi odottamaan, kun aikataulut pettävät + joutuvat jännäämään, miten paluukyydit järjestyvät.

Kun samaan sairaalaan keskitetään niin “suunnitellut leikkaukset” kuin tapaturmapäivystys, elää tilanne koko ajan. Se on valmiiksi niin vaativa peli, ettei sitä henkilökuntapulalla saisi entisestään hankaloittaa.

Elma,
mullakin on käynyt mielessä, että jospas se kolaus “nosti esille” muutenkin jalassa muhineen kasvaimen. Toinen mahdollisuus on, että kasvain lähti alkuun siitä kolauksesta. Tai sitten jokin vallan muu. Ei niistä tiedä, tärkeintä, että nyt saadaan hoito käyntiin!