Ja kiitos sweet&sour - maininnasta, pidän kovasti ja haluaisinkin olla vähän happamampi. Liika kiltteys ei rokkaa ja on mälsää ; elämässä ja toisessakin pitää olla särmää !

Hieno kuulla että web kaksi-nollasta on iloa, itse olen aivan koukuttunut mutta pällistelen menoa täysin maallikkoperspektiivistä, ja tuntuu aina että valtaosa lukijoista lähtee juosten karkuun kun kuiskaankin web 2.0 !

Kerrot, että pitemmällä ketjussa korvasit sääntöjen kaipuun toiveella, että toimintatavoista keskusteltaisiin. Jos haluat tulkita tätä merkintääni myönteisesti, niin voit ajatella, että just sitähän minä sitten tein, keskustelin aiheesta.

Aloittamassasi ketjussa minua taisi eniten provosoida se, että käytit esimerkkinä dst:n ja Tuijan pyyntöjä, joissa kummassakin oli minusta alusta asti tuotu selvästi ilmi, mihin tarkoitukseen ideoita kerätään. Siltä pohjalta aloin miettiä, että jollei tuo ennakkoinfon taso riitä, niin mitä oikein havitellaan. Sopimuspapereita?

Minusta tässä näyttää käyvän, niin kuin hyvässä keskustelussa kuuluukin, ei juututa juupaseipästelemään, vaan kun tarpeeksi on asiaa möyhätty, niin kummasti alkavat näkemykset lähentyä!

Eikä sitten tarvitse laskea kuka auttoi ketä kuinka paljon

Täysin samaa mieltä! Yhteinen kasvaminen syntyy sikinsokin avustamalla, ei sitä kyttäämällä, että se, jolle itse on antanut, korvaa tismalleen samalla mitalla. Sekin kannattaa huomata, että ihmiset ovat näiden verkostojen käyttöönotossa eri vaiheissa. Joku voi ottaa hapuilevia ensiaskeleitaan ja pysytellä pitkään kuuntelijana. Silti ei voi tulkita, että hän on ikuinen vapaamatkustaja, joka pelkästään hyötyy muiden työstä. Voi olla, että hänen vuoronsa antaa tulee vasta joskus vuoden päästä, mutta sitten sitäkin vahvempana!

Pörni,
kaikilla ei ole 100 ihmistä seuraamassa jokaista jaikuasi ja tällöin sosarsuksesi saattaa hyytyä alkumetreille, mutta nakkaamalla asian kanavalle jossa on 100 henkilöä voi saada ideasi lentoon.

Hyvä pointti! Minä esim. olen vielä aika pihalla Jaikusta (en ihan tarkkaan tiedä, millä systeemillä noita kontakteja lisäilisi, ettei vaikuttaisi tuppautujalta yms. Kanava ei ole niin intiimi, sen voi tilata noin vain, jolloin kanavan lukijamäärä voisi periaattessa mennä just noin).

Tsekkasin just kontaktini ja huomasin, ettei siellä Suvikoa edes ole, eli päädyin tuohon keskusteluun jonkun sitä kommentoineen tuttuni kautta. (Suvikon kirjoituksia toki tulen lukeneeksi liki päivittäin, vaikken ole kontaktikseen kehdannutkaan tunkea, niin aktiivisesti hän liikkuu Jaikussa, että joka päivä jollakulla kontaktillani on Suvikon kommentti!)

Itse näen hyvänä sen että ko. sosrsatuksille saataisiin kanava ja tätä edelleen perustelen sillä että kaikilla ei ole 100 ihmistä seuraamassa jokaista jaikuasi ja tällöin sosarsuksesi saattaa hyytyä alkumetreille, mutta nakkaamalla asian kanavalle jossa on 100 henkilöä voi saada ideasi lentoon.

Allekirjoitan myös bloginpitäjän kommentin siitä että itse sääntöjä on maailmassa jo niin paljon ettei niitä kannata alkaa ehdointahdoin lisäämään (tietysti on poikkeuksia).

Mielenkiintoisempana juttuna tässä mielestäni on se miten tämä sosiaalinen media tuo uusia ulottuvuuksia. Joskus nopeasti kiireessä heittey jaikuidea voi saada aikaan myrskyn vesilasissa. Mikä mielestäni juuri tekee tästä niin supermedian,

Siihen mennessä jo, kun ensimmäisen kerran ketjuun kommentoit, olin selventänyt etten halunnut sääntöjä vaan keskustelua käytöstavoista ja käyttökulttuurista.

“Minusta yleinen kohteliaisuus riittää.”

Niin riittää. Jaikuketjussa kukaan ei halunnut mitään sosiaalisia pikkupoliiseja, jotka nipottavat tiukoiksi kirjoitetuista säännöistä vaan että ideoita hakevat olisivat läpinäkyviä toiminnassaan. Se peruskohteliaisuus vaan ei aina toteudu, mun tapa- ja oikeudenmukaisuudentajuni mukaan, ja sitä tässä hain. Ensimmäinen kiireessä kirjoitettu muotoiluni tarkoittamalleni ei Jaikussa ollut kovin selkeä, mutta keskustelun kuluessa Hirvinen ilmaisi paremmin samat asiat.

Homma lähti liikkeelle siitä arkisesta havainnosta, että toiset osaa automaattisesti kertoa mistä heidän ideakalastelussaan on kyse ja osa vahingossa tai tahallaan jättää kertomatta, että tämä liittyy työprojektiin.

Ideasta valmiiksi jutuksi on pitkä matka, mutta olen aika monasti nähnyt vaivaa jonkun muun sorsastaessa ja haluan edelleenkin olla käytettävissä ideointi/vastausresurssina.
Esimerkiksi Jaikussa arvasin ystäväni Aleksin kysyvän verkkosarjakuvia toimittajana työnsä puolesta eikä muuten vaan. Hän ei tuonut sitä kuitenkaan itse esiin, joten kysyin asiaa. Musta olisi kiva, että ei tarvitsisi arvailla millon on jaikusourcingista työasioissa kyse ja millon joku vaan haluaisi lukea uusia sarjakuvia, mutta halusin auttaa Aleksia siitä huolimatta, että nää meni työkäyttöön. Suut: minua itseäni kiinnostaa Digitodayn ja nettisarjisten lukijana nähdä ko. juttusarja ja koska Aleksi on hauska tyyppi, jonka kanssa voi lähteä oluselle juttelemaan verkkoilmiöistä ja jota voi konsultoida gradun kanssa verkkotutkimusjutuista. Tongin eka omat linkkilistani läpi ja sitten menin vielä irkkikanavilta tuttavapiiriltäni keräämään Aleksille lisää ehdotuksia palautteena juttusarjan ekaan artikkeliin. http://aleksi.jaiku.com/presence/34040294

Jos alkaa tuntua, että ideoiden kysyjät eivät kohtele reilusti ideoija-apureitaan tai itse toimittajana pyörittelemäni ideat viedään niin saatan muuttaa profiilini privaatiksi ja lopettaa jaikusorsastukselle haiskahtavien ketjujen kommentoinnin. Nyt ei olla lähelläkään sellaista tilannetta, mutta en halua nähdä kehityksen kulkevan siihen suuntaan. Ja sorsastajat voisivat tulla ulos leikkimään eli käydä vastavisiitillä ideoimassa toisille sorsastajille juttuja heidän ketjuissaan. (Eikä sitten tarvitse laskea kuka auttoi ketä kuinka paljon.)

Jos joku saakin juttuidean tms. Jaiku-kesksteluista tai muusta, niin ideasta valmiiksi tuotokseksi on tehtävä työtä, kuten edellä hyvin kuvattiin. Harva saa yksikseen mainioita ideoita. Yleensä jakamalla ja osallistumalla saa enemmän kuin jakaa.

Asian kiinnostavuusi liittyy myös siihen, miten miellämme avoimen verkon keskusteluympäristönä. Vaikka Jaikussa jokin ryhmä sopisi toimintatavat, niin:
- osa ei huomaa niitä, koska silmäilee viestejä ja ohittaa useita
- tulee jatkuvasti uusia jaikuilijoita
- ei ole mitään kiinteää jaikulaisten ryhmää, jokaisella on oma seurapiirinsä, joka lukee ja osallistuu satunnaisesti, joku toinen roikkuu jatkuvasti linjoilla
- jonkun pitäisi jatkuvasti muistutella säännöistä, koska niitä ei saa mihinkään vakituisesti näkyville eikä ole ketään sellaista, joka sitä tekisi (miksi tekisi)
- sivuja voi lukea kuka tahansa ohikulkija tai vakoilija, myös ei-jaikulainen

Informaatiolla on aikoinaan ollut markkina-arvoa. Nyt on käymässä niin, kuten Kari A. Hintikka onäskettäin luentoesityksessään esittänyt: “Netin myötä informaation uutuusarvo alkaa lähennellä nollaa.” Ks. SlideShare, dia 15.

Ymmärrän, että journalisteilla ja muilla informaatiotyöläisillä on vaikeuksia avoimen netin kanssa. Opettajilla myös. Hintikan esitelmässä todettiin, että “ammattilaisten, kuten journalistin, analyytikon ja informaatikon ammatit eivät katoa mutta fokusoituvat uudelleen” ja tätähän tässä ollaan tekemässä.

Olisi kivaa, jos asiat voisi selkeästi määritellä ja sopia ja sitten maailma toimisi niin. Mutta toisaalta menettäisimme uusia hyviä mahdollisuuksia, joita emme vielä osaa kuvitella, mutta jotka ehkä rajaisimme sääntökehyksemme ulkopuolelle.

Tuuli,
kutsu on matkalla!

Ihmisillä on tosi paljon hyviä ideoita, mutta paljon vähemmän aikaa ja energiaa yrittää hyödyntää niitä kaupallisesti. Joten vaihtoehdot ovat joko idean vieminen hautaan, tai sen jakaminen, jolloin joku muu voi siitä jotain jalostaa.

Tietysti hyvien tapojen mukaisesti voisi kiittää ideoiden antajia, mutta eihän sitä voi vaatia, niinkuin ei voi vaatia, että tervehtii työkavereita. Tai voi sitä tietysti pyytää muilta, mutta säännöillä vaikeampi pakottaa.