Kenelle ei olisi tullut ihan pikkuriikkistä houkutusta…
…klikata sähköpostissa mainittua osoitetta?
Hillitsin uteliaisuuteni ja päädyin sen sijaan harmittelemaan, että ensimmäinen spämmi on nyt sitten löytänyt tiensä työsähköpostiini. Yhä edelleen henkilökohtainen welho.com-postini on säilynyt spämmeiltä. Saman palvelun alatileille Gorban ja Spögejen nimillä tulee nykyään muutama spämmi viikossa, kun taannoin niitä saattoi tunkea satoja päivässä. Ilmiselvästi Welho on tiukentanut seulojaan.
Sun äitis -gmailtilin sortteeraus toimii esimerkillisesti. Roskapostikansiossa on tällä hetkellä 581 viestiä, mutta “tavalliselle puolelle” riesoikseni tulee joku satunnainen rikka korkeintaan kerran pari kuussa. Myös kommenttilaatikkoni on pysynyt turvassa spämmääjiltä. Samaa ei voi sanoa BlogiPersoonaBlogin kommenttiloodasta, jossa nykyisin riehuvat vain spämmääjät ja satunnaisesti minä siivousluudan kanssa! Pitääkin vissiin lähteä paikkoja putsaamaan.










Gmaililla on erinomainen roskapostisuodatin. Joskus olen vilkaissut roskapostikansioon, ja ihan naurattaa, kun olen löytänyt englanninkielisiä viestejä, jotka muka olen lähettänyt itselleni. Ja jatkuvasti minua luullaan mieheksi (Dear Sir!) ja kaupataan Viagraa.
Comment Celia — 21.07.2008 @ 14:05
Niin, ja olenhan minä saanut tosiaankin samankaltaisia miljoonavoittojakin ympäri maailmaa. Muka! Ja minä kun en arpajaisiin osallistu. Enkä lottoa. En Suomessa enkä ulkomailla. ^-^
Comment Celia — 21.07.2008 @ 14:07
Minä sain jotain kuukausi pari sitten ekan roskapostin ikinä, welhon postiin, ja sittemmin samaan osoitteeseen on tullut samoja viagra posteja tasaisesti neljän päivän välein (aina eri lähettäjältä).
Hauska olis tietää mistä ne on ton osoitteen bonganneet. Ja mistä ne tietää ketkä tarvii viagr
Comment Suruvaippa — 22.07.2008 @ 7:39
Viattomuuksissani jätin joskus yhtä sähköpostiosoitettani nettikommentteihin, ja harrastuksiini liittyvällä sivustollakin se esiintyy. Saan siihen kymmenkunta spämmiä vuorokaudessa. Yhteen toista kuukautta vanhaan blogipostaukseeni spämmiä tulee jatkuvasti.
K.o. sähköpostiosoite päättyy konsonanttiin, mistä kai johtuu, että spämmeissä ollaan usein huolestuneita sellaisen ruumiinosani koosta tai toimintakyvystä, jota minulla ei ole. Näköjään sama juttu kuin Celialla. Miespuolinen tuttava, jonka etunimi päättyy a:han taas saa rintavarustustaan koskevia kehittelytarjouksia.
Comment Sokea kana — 22.07.2008 @ 12:45
Heips C & SK,
Gorballe kanssa lähetetään toistuvasti “do you want to make your girlfriend happy” -postia. Jännä tuo SK:n havainto, että nimen viimeisellä kirjaimella on vaikutusta viestin sisältöön!
Itse olen ollut aika varovainen se kanssa, mihin s-postini annan. Erilaisissa rekisteröitymisissä käytän aina Sun äitis gmailia, vaikka olisin luomassa tiliä “ihan oikeelle itselleni”.
Tuohon BlogiPersoonaBlogiin on muuten tullut eilisen jälkeen satakunta spämmikommenttia! login pohja on Prinsessan textilella tekemä, eikä minulla ole aavistustakaan, miten siihen saisi sellaisen kirjainalkometrin tms. ihmisen tunnistajan. No, muutaman päivän nyt ajattelin käsineen putsailla (jos joku vaikka sattuu tuosta linkistä sinne kurkkaamaan, niin hävettää, jos paikat on kovin sotkussa). Sitten jätän taas koko blogin pölyä keräämään!
Comment Sun äitis — 22.07.2008 @ 16:00
Suris,
kaiken maailman spämmejä kyllä pääsee läpi siellä täällä, mutta sinun kommenttisi jäi seulaan! Nyt vasta huomasin käydä päästämässä pannasta!
Comment Sun äitis — 23.07.2008 @ 12:11