- Harmillista kyllä noiden miettiminen mahtaa tehdä videopostaamisesta totisempaa puuhaa. Jossain taisit mainita että perusbloggaamisesta on se alkuaikojen hauskuus hävinnyt. Toivottavasti tälle lajille ei käy heti samoin! Mainitsen silti vielä pari teknistä juttua joista olen tykännyt.
1 Robin Goodin Teemu Arinasta tekemä haastattelu oli jaettu osiin, se tuntui kevyemmältä katsoa läpi palasina. (Kokonaan tekstiksi kirjaaminen kuten siinä on tehty on jo turhaa työtä, jakson esittely olisi riittänyt.)
2 Sulapinta podcastien sisältökuvaukset ovat aika onnistuneita.

Lopulta varsinaiseen postaukseen kommenttia: Rehtiä pohdintaa. Mä kävin opintojen keskeyttämisen häpeän läpi vuosi sitten ja kaikki tuossa on niin totta. Edelleen harmittaa se etten ymmärtänyt aiemmin lopettaa. Tai että aloitin ylipäänsä, kun tuntuma oli pyrkiessäkin että “no tässä vaiheessa työelämää on varmaan soveliasta jatkaa hiukan opinpolulla ja täähän on ihan kiva ala, ehkä”. Voisin kirjoittaa aiheesta oman postauksen, mutta jos mitään olen tähän mennessä oppinut niin sen etten lupaa blogipostauksia Lopettamisesta päättämisen prosessi oli pitkä ja tuskallinen ja päätöksen tekeminen huojensi kuten kuvitella saattaa. Enkä tiedä vielä mitä opin koko roskasta. Olemaan tekemättä jatkossa vääriä aloituksia? Keskeyttämään opintoni toistekin? Ja silti, tästä syksystä alkaen mua voi taas tituleerata opiskelijaksi…

Olen miettinyt, miten videopostauksista tulisi tiedottaa, että blogiani seuraavat osaisivat mieltymystensä mukaan joko hakea tai välttää niitä. Luokka nyt ainakin pitäisi tehdä. Mutta pitäisikö otsikointiinkin kehitellä jokin tunnus, josta videot tunnustaisi merkintää avaamatta? Vai pitäisikö videoblogausta varten perustaa rinnakkainen blogi. Ja jos rinnakkaisiin pääty, niin pitäisikö olla vielä sellainen riisuttu mobiiliversio?

Pointtisi videon pituudesta (paria minuuttia pidempää ei jaksa katsoa) on myös hyvä. Seesmicejä nauhoittaessani olen kaivannut, että siinä olisi kello, joka kertoisi kulutetun ajan, että tietäisi ruveta lopettelemaan, jos uhkaa venyä liian pitkäksi. Tavoitteenani on ollut, ettei paljon yli viiteen minuuttiin saisi venyä, mutta tämä jatko-opintopohdiskelu vierähti liki kahdeksaan minuuttiin!

Aion jatkaa näitä videokokeiluja sikäli mikäli aika antaa myöten, kun työt huomenna taas alkavat. Kokemuksen myötä toivottavasti harjaannun niin, että osaan tiivistä sanomisiani.

Ja sitten kirjallinen selvitys siitä, mitä muistaakseni yritin videollani välittää.

Pohdin, miksi ihminen jättää tehtävänsä ajallaan hoitamatta, vaikka on alun perin itse vapaaehtoisesti koulutukseen ilmoittautunut.

Ensiksi yritin funtsia jatko-opintojen aloitusmotiiveja. Oliko minulla oikeastaan itselläni intoa ja paloa tutkijaksi vai luiskahdinko mukaan ohjelmaan, koska MUUT KOLLEGAT ovat jatkotutkinnon suorittaneita. Onko siinä järkeä, ettei enää edes itse jaksa uskoa käytännössä meritoitumiseen, vaan alkaa kuvitella, että ollakseen uskottava pitää olla vähintään lisensiaatti?

Sitten mietiskelin, että kriisi perheessä voi asettaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Sitäkin pohdin, olenko ollenkaan kirjaviisauteen taipuvainen ja riittävästi lukemiseen orientoitunut. Kun tekeminen sittenkin tuntuu luontevammalta kuin kirjoittaminen ja kuuleminen ja kokeminen paremmalta tavalta oppia ja oivaltaa kuin lukeminen.

Tämän jälkeen funtsailin, että maallikkoväitökset tuntuvat joskus pelkältä metodologiselta sormiharjoittelulta. Kummoisia tuloksia ei saada, ja välillä vastaväittäjätkin tuntuvat olevan kiinnostuneempia tutkimuksen taustalla olevista aiemmista tutkimuksista kuin väittelijän ko. tutkimuksessa saamista tuloksista. Tähän yhdistin Reid Hoffmanin pohdinnat siitä, miksi pitäisi ensin kirjoitella 15 vuotta julkaisuja, joilla on 50 lukijaa, jotta ansaitsisi riittävät kannukset tutkijana ja saisi näkyvyyttä ajatuksilleen. Tähän liittyen mietin, ettei minulla ole tämän ikäisenä viittätoista vuotta aikaa vaikuttavuuden keräämiseen ja esitin, että pitäisiköhän sittenkin tieteellisen tutkimuksen sijasta tyytyä nykyisiin yli viiteenkymmeneen lukijaansa. Että jos vaikka blogaamisellani olisikin suurempi vaikuttavuus kuin puolivillaisella tutkimustyöllä.

Yhdeksi huomionarvoiseksi seikaksi nostin vielä laiskuuteni.

Lopullinen kysymys oli, että jos on ensin epämääräisillä motiiveilla aloittanut jatko-opinnot, niin jatkamisen lopettaminen alkuunsa riippuu siitä, painaako

tärkeysjärjestyksen muuttuminen + “huono lukuihmisyys” + vaihtoehtoiset vaikutustavat + laiskuus

enemmän kuin

keskeyttämisestä aiheutuva häpeä

Videopostaukset ei toimi mulle blogimetodina ollenkaan. Videota ei voi “lukea” omaan tahtiin (eli nopeasti). En yleensä edes ala kuunnella tai katsoa paria minuuttia pidempää videopostausta. Tämän avasin pääteltyäni Marin kommentista, että postauksen asiasisältö kiinnosti ja kun vielä Tuijakin kehuu sitä niin ok, ok, katsotaan. Mutta se tapahtui eilen, juuri ennen nukkumaanmenoa. Nyt virkeänä ja kommentointikykyisenä asiaan palatessani muistan enää että näytit paria väikkäriä jotka olit aikonut referoida. Tekstistä sisällön kertaus kävisi silmänräpäyksessä, mutta videota en jaksa katsoa uusiksi.

Tämä video/podcast tai teksti -tykkääminen varmaan liittyy jotenkin sellaiseenkin, että onko kuulo- tai näkömuisti ja miten opiskelee uusia asioita. Vodcast saattaa vetää kenties aivan uusiakin tekijöitä blogien pariin, sellaisia joita aiemmat ilmaisumuodot eivät ole hotsittaneet. Joten blogataan kuten tykätään, itse kukin.

Mutta niin, minulla taitaa olla nyt pari vuotta jatko-opiskelijan statuksella takana. Oikeastaan mitään konkreettista en ole saanut aikaan tutkimussuunnitelmaväkerryksen jälkeen (viime vuonna opintopisteitä tuli lähinnä parista viestinnän kurssista).

Joten olen todennut sen, että olen laiska (en voi vedota edes perheeseen tms, kissahoidokki ei viel niin paljon energiaa…). Ja toisaalta jatko-opiskelijaksi hakeutumisvaiheessa elämä oli vähän eri tilanteessa, ja nyt kun asiat on muuttuneet ja kaikenlaista muuta tullut, niin motivaatio opintoihin on laskenut.

Nooh, ilmoittauduin kuitenkin läsnäolevaksi, kaikenvaralta. Ja yliopiston porukoissa on kiva piipahdella, eihän sitä tiedä, jos vaikka vielä se motivaatio jostain ryöpsähtäisi edes sen verran, että hakisi rahoitusta hommalle. Mutta heikolta näyttää, joten taitaa olla aika häpeällinen kohtalo minulla edessä