Tämä on johdattelupostaus Nettielämää-kirjaa käsittelevään merkintään.

Intro
Ensimmäisen kerran kävin internetissä maaliskuussa 1996. Paikkana oli Tampereen pääkirjasto Metso ja selaimena Mosaic. Siitä reissusta en paljon viisastunut.

Pian tämän jälkeen hankin ensimmäisen oman tietokoneeni. Macissäni oli 14 400 bps modeemi ja Netscape Navigator 2.0 -selain. Keskuskadulta lähdin arastellen tutustumisretkille netin ihmemaailmoihin. Pääasiassa kuljeskelin etsiskelemässä tietoa. Olin myös ahkera sähköpostittelija. Uutisryhmiä en ikinä saanut toimimaan, ja keskusteluryhmät jäivät minulle vieraiksi.

Ensimmäisen kerran yritin ladata jotain netistä noin toisena iltana siitä, kun olin yhteyden saanut. Pojat höpöttivät, että oli olemassa joku shareware Doom, jonka voisi imuroida ilmaiseksi (sällit, korjatkaa ihmeessä, jos sittenkin muistan pelin nimen väärin!). Hikisin sormin ja hermostuneena klikkasin Download-nappulaa. Kun kone oli raksuttanut tunnin ilman näkyvää tulosta, katkaisin yhteyden. Päätin toistaiseksi tyytyä katselemiseen ja jättää ohjelmien lataamisen osaavammille.

Syksyllä 1996 aloitin uudessa työpaikassa ja sain ensimmäisen työsähköpostini. Osallistuin Suomi tietoyhteiskunnaksi -koulutukseen ja hurahdin totaalisesti kurssin keskustelualueen tarjoamaan vuorovaikutteisuuteen. Kävin monta kertaa päivässä pilkkimässä kurssin WebCT:ssä, olisiko siellä uusia viestejä. En ollut ainoa innostunut hörhö, vaan muutkin osallistuivat aktiivisesti (terkkuja kaikille SutiG-toteutukseen osallistuneille!). Siksi minun oli myöhemmin vaikea ymmärtää verkko-opettajien valitusta pystyyn kuolleista keskustelutiloista.

Seuraava pyrkimykseni laajentaa nettiolemistani ajoittui lukuvuoteen 1998 - 1999. Osallistuin 15 ov:n koulutukseen Oppimateriaalin tuottaminen avoimiin oppimisympäristöihin. Projektityönäni aloin vääntää verkkomateriaalia Kestävä kehitys -nimiselle opintojaksolle.

tattimanifesti


Siinä vain pääsi käymään niin, että vaihdoin työpaikkaa ennen kuin kukaan ehti kurssille osallistua. Seuraavassa työpaikassani serveerasin samoja sisältöjä uudessa pakkauksessa nimellä Tuote ja ympäristö (Aqua-henkisen uuden ulkoasun toteutti PA)

yla0308koe

Kurssi oli jaettu neljään teemaan. Niihin kaikkiin liittyi itse laatimaani materiaalia, linkkejä ja pieniä pohdintatehtäviä sekä kunkin kokonaisuuden lopuksi isompi raportti. Muttei edes pyrkimyksen puolikasta siihen suuntaan, että osallistujat tekisivät hommia yhdessä ja keskustelisivat jossain siihen varatussa tilassa!

Untitled Document-1

Ei tuokaan kurssi ikinä päätynyt nettiin. Se oli koulussa yhdellä verkkoasemalla jaossa ja käytössä korkeintaan satunnaisena oheismateriaalina. Jakamatta jäivät nämäkin:

kansi-1

Prosenttilaskun perusyhta0308lo0308

Ainoa julkiseen levitykseen asti edennyt tuotokseni oli Unkarin matematiikan kurssille tekemäni harjoitustyö, joka päätyi matematiikkalehti Solmuun. Alunperin tein tehtävän englanniksi. Solmuun se päätyi kielenkääntäjäopiskelijoiden harjoitustehtävänä, jonka verkkojulkaisu taas oli jonkin toisen kurssin harjoitustehtävä. Itse olin siis kovin etäällä lopullisesta julkaisemisesta (enkä pystynyt korjaamaan käännösvirhettä! Kyllä minä tietäisin, ettei ympyrän sisään voi piirtää sylinteriä, tarvitaan pallo!)

Ep�t�n johto k�teisell�nduktiolla ja sen k�t�riarvoteht�ss�/

Olin vaeltanut netissä vastaanottavana tahona kahdeksan vuotta. Olin hetkittäin tuntenut halua irrottautua pelkän katselijan roolista, mutta materiaalit vain jotenkin eivät olleet minun juttuni!

Elämä alkaa
Syksyllä 2004 JCP kertoi minulle, että PA:llakin on nyt sellainen. Niin mikä? No blogi. Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä blogi oikein on, mutta ahkeralla etsimisellä vihdoin löysin Pinserin listalta Pää aukin (ensikommenttini Murmelina, ajalta ennen Sun äitis syntymää). Löysin myös muita blogeja ja jäin koukkuun. Olin löytänyt itselleni sopivan nettielämän muodon! Kului kuitenkin liki vuosi ennen kuin olin valmis aloittamaan oman blogin.




Kohta viisi vuotta blogielämää on antanut minulle paljon, niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Tällä kokemuksella tiedän, että Serendipic learning on mahdollista. Olen altistunut sen seitsemälle sosiaalisen median juketille, poiminut niistä itselleni luontuvat käyttöön ja jättänyt tarttumatta niihin, jotka eivät ole tuntuneet omilta.

Mutta entäs jos jollakulla on kiire? Jos ei halua jäädää makoilemaan verkkoon seuraavaksi kolmeksitoista vuodeksi, vaan haluaa oikotien nettielämään? Siinä tapauksessa kannattaa hankkia käsiinsä Tuijan ja Yoen uusi kirja Nettielämää. Siitä saa hyvät eväät oman nettielämän aloittamiseen. Omia mietteitäni kirjasta kerron Nettielämää, osa 2:ssa (tässä joku päivä, kunhan saan aikaiseksi).