Mitä minä puhelimelta odotan ja miten N97 noihin odotuksiin vastaa
Disclaimer: kirjoittaja on pyytämättään saanut Nokialta viikoksi kokeiltavakseen N97-puhelimen. iPhonelle hän on altistunut neljän poikansa kautta. Yksi pojista on devaaja. Edellisistä seikoista huolimatta hän pyrkii raportoimaan käyttökokemuksestaan mahdollisimman riippumattomasti.
Läpinäkyvyysaiheesta lisää Marin ja Tuijan merkinnöissä.
Minä kännykänkäyttäjänä

Ensimmäisen kännykkäni hankin syksyllä 1999. Se oli Nokia 6130, jolla pystyi puhumaan ja lähettämään tekstiviestejä, kunhan pysytteli Kehä III:n sisäpuolella. Joitain vuosi myöhemmin Elisa lopetti cityverkkonsa. Oli pakko hankkia puhelin, joka futasi kaksitaajuusverkossa. Perusmalli kelpasi, sillä käytin edelleen puhelinta liki pelkästään puhumiseen, edes tekstiviestit eivät kovasti napanneet.
Kesällä 2007 siirryin 3G-aikaan ja solmin kytkysopimuksen N73:sta. Ensin minulla oli sellainen 4€ kuussa maksava datapakett, jossa koko ajan piti stressata ja kytätä, ettei vahingossa käytä liikaa. Vuosi sitten vaihdoin kiinteään liittymään. Viime kesänä iPodini meni rikki, ja sekin vaikutti kännykänkäyttötapaani. Nykyisellään vakikäyttööni kuuluvat (puhumisen lisäksi):
- Nettiyhteys sähköpostien, blogimerkintöjen, mikroblogien yms. lueskeluun sekä Google Mapsin katseluun. Yhteyden voi jakaa kännykästä MacBookiini. Suoraan kännykästä luen pikapaloja paikallisliikenteessä, MacBookin kaivan esiin junassa ja vaihtelevilla työntekemispaikoillani lounaisessa Suomessa.
- Äänikirjojen ja podcastien kuuntelu työmatkoilla, kävelyllä, ostoksilla jne.
- Valokuvien ja videoiden napsiminen opetusharjoittelutilanteissa + niiden jakaminen verkossa (toistaiseksi Moodle-oppimisalustan kautta).
Noiden kaikkien toimivuus nyt ainakin pitää tsekata N97:lla. Lisäksi olisi kiva, jos sillä onnistuisivat myös seuraavat temput (joita en toistaiseksi ole kännykälläni hoitanut):
- Opetusharjoittelutuokioiden ja palautekeskustelujen äänittäminen + helppo uppiminen verkkoon.
- Kommenttien ja pikapäivitysten nykyistä näppärämpi kirjoittaminen.
- Omat yhteisöni widgetteinä
- TV-kaistan katselu (en juurikaan katso televisiota, mutta jos katson, katson TV-kaistalta, joka on sikamakee palvelu!)
- Halpojen ja hyödyllisten pikkuohjelmien ostaminen kätevästi (sivusta olen seurannut, kun kaikki neljä poikaani ovat latailleet appseja omiin iPhoneihinsa)
N97 viiden päivän kokemuksella
N97:ssa on ohjaustoimintoihin vain kolme mekaanista nappulaa (kameralle toki on kaksi omaa namiskaa ja kannen alla on kokonainen näppäimistö!). PA:lla oli vaikeuksia hahmottaa, mistä näytön saa päälle. Minulla ei, sillä samanlainen etureunaan sijoitettu liukukytkin (1) on myös Gorban ja Spögen miniläppäreissä. Sen sijaan minulta meni jotain pari päivää, ennen kuin huomasin, että tuosta pinnalla olevasta nappulasta (2) tulee vuoropainalluksin näkyviin "tavallinen nokialainen valikkonäkymä" ja uusi, oman mielen mukaan kalustettavissa oleva kotinäkymä. (Jos joku jäi uteliaaksi, niin kerrottakoon, että se kolmas nappula on virtakytkin).
Silloin lanseeraustilaisuudessa minulta kysyttiin, mitkä viisi widgettiä itse aion kotinäytölleni laittaa. Vastasin jotain täysin typerää, kun en koko jutusta mitään ymmärtänyt. Nyt jos kysyttäisiin vastaisin:
- Gmailin, siinä näkyy hauskasti parin uusimman viestin otsikot + lukemattomien viestien lukumäärä
- Qaikun, jos siitä olisi saatavissa samanlainen pari viimeistä otsikkoa vilauttava verme kuin Facebookistakin (jossa en ole)
- Twitteriäkin varmaan pitäisi uskottavuussyistä seurata nykyistä paremmin, mutta mikä sitten olisi siihen parhaiten soveltuva kilke? Nyt onnistuin Ovi-kaupasta lataamaan Pixelpipen, jonka kautta voisi periatteessa päivittää statustaan kerralla useampaakin paikkaan. Tätä pitäisi varmaan vielä tutkia hiukka lisää.
- Koostenappula, jossa on oikotiet viesteihin, soittimeen, nettiin ja Google Mapsiin!, jonka välittömästi vaihdoin oletuksena olevan Nokian karttasoftan tilalle. Osaako joku muuten sanoa, ovatko ne Nokian kartat N97:ssa normaalisti ilmaiseksi käytettävissä, vai pitäisikö niistä maksaa lisenssimaksua?
- Tällä hetkellä minulla on viidennessä vapaassa ruudussa toinen kokoelmanamiska, jossa on mm. YouTube ja Wlan-asetukset. Ensimmäinen siksi, että testailin, miten videoiden uppiminen suoraan puhelimesta sujuu (aika tihruamista, mutta toimii). Jälkimmäinen siksi, että yhteyksien kanssa on ollut tahkomista (esim. puhelin yritti meillä kotona Espoossa ensisijaisesti ottaa yhteyden viimeksi käytettyyn Heurekan verkkoon. Vasta useiden yritysten ja uudelleenkäynnistysten jälkeen se ymmärsi, että nyt ei olla Tikkurilassa). Niin ja kalenteri tietysti. Toistaiseksi linkki vie puhelimen omaan kalenteriin, jonka onneksi saa kätevästi synkattua iCalin kanssa (iCal on käytössäni oleva Macin kalenteri). Jollain aikataululla pitäisi selvittää myös Google-kalenterin käyttö N97:lla.
Noilla siis mennään!
Yleisvaikutelma
N97 on siistin ja huolitellun oloinen. Paitsi takakanneltaan. Akun päällä on samanlainen muoviläpyskä kuin jossain taannoisessa halpispuhelimessani. Heureka-reissullamme N97:n takasuojus jostain syystä pullahti irti, enkä sen jälkeen ole enää onnistunut sitä tiiviisti paikalleen painamaan. Haikeana muistelen vanhan 6130:ni takakannen avausmekanismia: kännykän takana oli nappula, jota painettiin ja sen jälkeen akun sai liu’utettua näppärästi paikoiltaan. No, onhan toisaalta erinomaista, että tässäkin kotelon sentään saa itse auki ja voi vaihtaa akun, jos se kuoleentuu. Siihen ei iPhonen omistaja pysty.
Esittelyvideossa hehkutettiin, miten erinomaista on, kun N97:ssa on kosketusnäytön lisäksi täysi näppäimistö ja näyttö on kulmassa näppäimistöön nähden. Kuvissa ratkaisu näyttääkin tosi toimivalta. Käytännössä minun on vaikea löytää tukevaa asentoa, jossa vempainta pitelisin niin, että samalla olisi joitain sormia vapaana näpelöintiin. Se perinteinen kaksin käsin kapulasta kiinni ja peukut näppäävät -asento on sittenkin hämmästyttävän tehokas.
Näppäintuntuma ei ole niin hyvä kuin toivoisin. Etenkin numeronappulat käyttöön vaihtava sininen nuolinappi on todella tunnoton. Sen sain kokea yrittäessäni antaa Bluetooth-parituksen pitkää numerosarjaa. No, tässä oli kyllä omaa evotusta mukana. Minulla nimittäin kesti aika pitkään, ennen kuin huomasin, että tuota vaihtonappulaa kaksi kertaa painamalla saa käyttöön numlockin eikä joudu joka numeron välissä erikseen muuttamaan numeromoodiin. Ja ohjeitahan meillä ei lueta, nih!
Kosketusnäyttöä sormin hinkatessani aloin kaivata Jannen ideoimaa N97-rakennekynttä. Minun sormeni ovat aika sorjat, mutta sittenkin aivan liian isot tekemään valintoja näyttöä naputtelemalla. Myös näytön vierittäminen vaati hämmästyttävän paljon voimaa. Sitä paitsi vieritän koko ajan väärään suuntaan! Olen tottunut käyttämään MacBookissani hipaisulevyä niin, että vierittääkseni sivua alaspäin vedän sormiani levyllä alaspäin. Nyt pitäisi sitten oppia hiplaamaan tasan päinvastoin. Aikani kosketusnäytön kanssa tuskailtuani tulin ajatelleeksi joystickiä, onhan N97:ssa sellainenkin. Mitäs jos suosiolla liikkuisin näytöllä joikalla niin kuin tähän asti N73:lla? Joystick on vasemmalla, mikä vähän alussa haittaa. Sitten se on tätä modernia kuppimallia minun vanhan nypykkämallini sijasta. Sekin vaatii oman totuttelunsa. Vaikka nuo ongelmat unohtaisi, tuntuu joikkaohjaus silti jotenkin huterolta. Ihan kuin vanhan kännykkäni pikkuruudulla olisi ollut enemmän "hotspotteja", joihin joystickillä pääsi suoraan hyppäämään. Tai ehkä minä kuvittelen vain.
Käyttöliittymä
Omien suosikkien kokoaminen Homescreenille on hyvä ajataus. Kodinsisustus onnistui ohjeittakin, kunhan vain alkoi naputella itseään valikkojen syövereihin. Sitä sentään mietin, onko tuollainen valikkohierarkioissa haahuilu tarkoituksenukaisin tapa toteuttaa asiat. Samalla tavalla valikoihin sukeltamalla hoidellaan muutkin asennukset.
Minua häiritsee aika tavalla, että välillä hyväksymisikoni (valitse, avaa tms. eri sanoin ilmaistu jatkamiskehotus) ilmestyy näytön vasempaan reunaan ja välillä oikealle. Paljon tulisi tahattomia ruumiita, jos vaikka jossain lääkkeentiputusjärjestelmän ohjauspaneelissa olisi yhtä paljon sanojen ja sijaintien horjuvuutta. Onneksi N97 on vain puhelin. Silti tuntuisi luotettavammalta, jos samoista asioista käytettäisiin systemaattisesti samoja nimiä ja valintakuittaukset sijaitsisivat aina samoissa paikoissa.
Nettisurffauksen käyttöliittymä on todella outo. Siinä missä iPhone onnistuu sijoittamaan yhteen näkymään osoiterivin, selattavan sivun, eteenpäin- ja taaksepäin-nuolet, kirjanmerkkkien lisäämisen + kirjanmerkkeihin pääsyn yms., näkyy N97:ssa vain selattava sivu (jonka alkuun ei edes pääse pikakelaamaan) sekä kummallinen nuolikuvio, jota klikkaamalla avautuu mystinen valintapalkki. Ei voi olla noin vaikeeta! Minä varmaan vain en osaa.
Lastentauteja vai pysyvämpiä ominaisuuksia?
Aika monta kertaa olen joutunut uudelleenkäynnistämään, kun näyttö on jähmettynyt ja ainoa ulospääsytie on ollut virran katkaisu. Tyypillisesti jämähdykset ovat sattuneet siinä vaiheessa, kun olen käpistellyt Asetukset-valikkoja. Sitä kanssa ihmettelen, että näyttö päivittyy niin hitaasti. Horisontaalista vertikaaliin mennään aina sammuneen harmaan kautta. Karttaohjelmassa saa parilla pyörityksellä aikaan koko näkymän verran värisilppua.
Entäs se toivomuslistani?
Nettiyhteys toimi hyvin, ainakin wlanilla, 3Gtä en ole kokeillut. Nettiyhteyden jakaminen MacBookille ei ensin tuntunut onnistuvan, vaikka yritin asentaa Bluetooth-laitteen samalla tavalla kuin oman N73:n. Kaiken maailman nettitestimoniaaleissa ihmiset väittivät, että "tethering works fine" eivätkä vaivautuneet kertomaan, mitä piti tehdä, jotta niin olisi. Noin kolmantena päivänä vasta oivalsin, etten voi käyttää kokeilu-N97:lle samaa APNää kuin omalle kännykälleni, kas kun minun on Elisa ja lainaluuri on Saunalahti! Sitten rupes toimimaan. Muut Bluetooth-jaot olivat menneet heittämällä ja osoitekirjan ja kalenterin synkkaus toimi ongelmitta! Siltä varalta, että joku tätä lukeva edelleen epäröi, miten saisi N97:n (tai muunkin älylöörin) toimimaan Macinsä mokkulana, liitän tähän linkin laatimiini ohjeisiin.












Onnistuisiko tuo näppäily siten että ottaa kapulan vasemmalle kämmenelle poikittain ja tukee oikean kämmenen alaosaa vasempaan ranteeeseen? Vain meneekö liian ihmeelliseksi?
Comment anonyymi — 13.07.2009 @ 17:09
Hurja nainen miten sä olet perinpohjainen. Kiitos arvioistasi. Ohje ei tullut mukaan mummolareissulle, joten välillä on mennyt hapuiluksi. Jää ikävä N82, josta tyhmyyksissäni menin luopumaan. E71:n näppis voittaa minusta tämän vaakaviritelmän tuntumallaan.
Comment Tuija Aalto — 13.07.2009 @ 23:34
Hieno rapo ! En ole saanut hankittua mokkulaa miniläppäriini vielä ja voisinkin kokeilla miten oma äly(tön)puhelin taipuu hommaan, merci. =)
Comment Maurelita — 15.07.2009 @ 0:49
Todella hyvä ja perusteellis-havainnollinen raportti! Samoihin juttuihin olen törmännyt laitteen kanssa myös. N97 on vähän ristiriitainen laite. Ei tee heti wowowoww -efektiä, kun aloittaa käytön, mutta hetkenpäästä näyttää voimansa…
Niin ja tääååmnäppis….uuuh. Juu..tää kommentti on kirjoitettu N97:lla
Comment Hessu — 20.07.2009 @ 9:21
Arvatkaas mitä, just kun palautin laina N97:n, teki uskollinen N73:ni tenän. Äänet eivät kuulu. Näytössä näkyy kuulokekuvake, ihan kuin kuulokkeet olisivat kytkettynä. Tästä päättelin, että jospas se jostain syystä luulee, että kuulokkeet ovat päällä vaikkeivät olekaan. Kytkin sitten varmuuden vuoksi ne ihan oikeasti kiinni. Ei kuulu mitään + kuulokkeen kaukosäätimen napit eivät edes toimi.
Nyt sitten on uuden luurin hankinta edessä. Päätynen iPhoneen, eihän tässä enää monta päivää ole, kun ne uudet ässät tulevat Suomessakin myyntiin.
Hessu,
minustakin N97 on ristiriitainen laite. Kuvien perusteella vielä voisikin tulla wow-efekti, mutkun jokainen ominaisuus (kosketusnäyttö, näppis, web-selailu) on jotenkin raakile eikä täytä niitä odotuksia, joita siihen lataa.
Comment Sun äitis — 20.07.2009 @ 14:18