Sun äitis

Viime viikko meni purjehtijoita pommitellen. Kalle kaipasi apuvoimia Biskajan ylitykseen, mutta minä olin niuho: Gorba saisi lähteä vain, jos löytyisi edes joku toinen vahvistus mukaan. Kolmestaankin yli 500 meripeninkulman yhtämittainen purjehdus myrskyisällä lahdella olisi ihan tarpeeksi haastava suoritus, saati sitten kahteen pekkaan. Nea tosin väitti, että valtaosa Biskajan ylittäjistä on eläkeläispariskuntia. Koska haluan itsekin vielä joskus olla osa eläkeläispariskuntaa (joskaan en Biskalanlahdella!), en tinkinyt ehdostani.

No, kaveri löytyi, ja lento kohti Guernseyn kanaalisaarta starttasi Turusta tiistaina klo 8:45. Ensimmäinen ongelma oli, etteivät aikoneet hyväksyä kuin yhden matkatavarakollin per matkustaja, ja Gorban kamat oli pakattu purjevenettä silmällä pitäen kahteen kangaskassiin. Jotenkin ongelma ratkesi, sillä perillepääsytekstari tuli Guernseyltä samana iltana klo 19:19.

Keskiviikkona paatti laskettiin vesille ja eiliseen mennessä sakki oli edennyt Brestiin, jonne jäätiin päiväksi odottamaan kelin mahdollista laantumista (135 mailia matkantekoa Guernseyltä Brestiin on minusta kelpo saavutus vastaisten tulten ja virtojen vallitessa).

Odotettavissa maanantaihin asti:

Porukka viipyy tämän päivän Brestissä, sillä 22 m/s puhaltavat puuskat eivät houkuta (50 mph = 22 m/s).

Edit 18.7. klo 11.13 Brestin aikaa.

Ovat just lähdössä ja vuorokauden ennusteen mukaan puuskissa on pahimmillaan 75 mph = 34 m/s! Samperin hullut!! Edit 20.7. Äh, eihän se ollutkaan 75 mph (kuten jossain toisissa näkymissä), vaan kph, eli “vain” 21 m/s. No käytännössä oli kuulemma ollut max 14 m/s ja hyvin olivat selvinneet eiliseen asti. Tämän päivän satelliittipuhelua ei vielä ole välittävälle taholle tullut, tai ainakaan en itse ole saanut spostia aiheesta.

Lähtöä odotellessa soi

Kemppiseltä kopsasin sanat:

Jacques Prèvert, n. 1945
suom. Jukka Kemppinen 1973, 2003

Muistathan, Barbara,
kuinka satoi Brestissä, päivällä,
ja kävelit, hymyilit,
säteilit, kiilsit, kimmelsit
sateessa.
Muistathan, Barbara,
kuinka satoi Brestissä, päivällä,
kun kuljit jossain kadulla,
hymyilit,
ja hymyilin kai itsekin.
Muistathan, Barbara,
en ollut kuullut sinusta,
et ollut kuullut minusta,
muistathan,
muistathan, kun juuri sinä päivänä,
et unohda,
mies seisoi siellä sateen suojassa
ja huusi nimeäsi näin:
Barbara!
Ja juoksit häntä kohti sateessa
säteilit, kiilsit, kimmelsit,
kun syöksyit hänen syliinsä.
Muistathan, Barbara?
Ja älä tykkää huonoa,
kun tungen elämääsi, tunteisiin.
Ei rakkaus ole kenenkään,
vaan jokaisen, joka lahjoittaa ja saa.
Muistathan, Barbara,
ethän unohda,
siis viisas onnellinen sade,
kasvosi onnelliset,
onnellinen kaupunki!
Kun satoi merellä
ja rannassa
ja valtamerilaivalla.
Oi, Barbara!
On sota törkeää,
en tiedä, mihin päädyit
siinä rautaterässateessa,
ja verisateessa,
ja mies joka sulki sinut syliinsä
ja rakasti,
on kuollut, kadonnut - tai vielä hengissä?
Voi, Barbara –
taas sataa Brestissä
kuin aina ennenkin,
vain eri tavalla.
Nyt sade pyyhkii merta ja on
niin hirveää ja ankeaa.
Ei se ole myrskykään,
ei rautaa, terästä,
vain pilvet paisuvat
kuin koirat kuolevat
ja katoavat pois,
pois Brestin rannasta
ja mätänevät, kun
poissa on Brest,
josta ei mitään jää.

= = =

Rappelle-toi Barbara

Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest ce jour-là
Et tu marchais souriante
Epanouie ravie ruisselante
Sous la pluie
Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest
Et je t’ai croisée rue de Siam
Tu souriais
Et moi je souriais de même
Rappelle-toi Barbara
Toi que je ne connaissais pas
Toi qui ne me connaissais pas
Rappelle-toi
Rappelle toi quand même ce jour-là
N’oublie pas
Un homme sous un porche s’abritait
Et il a crié ton nom
Barbara
Et tu as couru vers lui sous la pluie
Ruisselante ravie épanouie
Et tu t’es jetée dans ses bras
Rappelle-toi cela Barbara
Et ne m’en veux pas si je te tutoie
Je dis tu à tous ceux que j’aime
Même si je ne les ai vus qu’une seule fois
Je dis tu à tous ceux qui s’aiment
Même si je ne les connais pas
Rappelle-toi Barbara
N’oublie pas
Cette pluie sage et heureuse
Sur ton visage heureux
Sur cette ville heureuse

Cette pluie sur la mer
Sur l’arsenal
Sur le bateau d’Ouessant
Oh Barbara
Quelle connerie la guerre
Qu’es-tu devenue maintenant
Sous cette pluie de fer
De feu d’acier de sang
Et celui qui te serrait dans ses bras
Amoureusement
Est-il mort disparu ou bien encore vivant
Oh Barbara
Il pleut sans cesse sur Brest
Comme il pleuvait avant
Mais ce n’est plus pareil et tout est abîmé
C’est une pluie de deuil terrible et désolée
Ce n’est même plus l’orage
De fer d’acier de sang
Tout simplement des nuages
Qui crèvent comme des chiens
Des chiens qui disparaissent
Au fil de l’eau sur Brest
Et vont pourrir au loin
Au loin très loin de Brest
Dont il ne reste rien.