Sun äitis

Minä siis olin Second Life -seminaarissa Savonlinnassa. Kaikki esitykset eivät käsitelleet Second Lifea. Se harmitti muutamia osallistujia, muttei minua. En nimittäin ole vannoutunut SL-fani (kun en osaa kylliksi), joten sen sortin ilosanoman ohella kuuntelin innolla muutakin asiaa oppimisesta ylipäätään.

Seminaari striimattiin Second Lifeen, mutta jollet ehtinyt mukaan (tai luulit, että siellä käsitellään vain SL-humppaa, joka ei suoraan ehkä kosketa sinua), niin eipä hätää, esityskalvot ovat jaossa Toisessa maailmassa -ningissä. Yhteisöön liittyminen sujuu sutjakkaasti (ainakin niiltä, jotka valmiiksi ovat jonkin ning-yhteisön jäseniä), joten sinne vain! Materiaalien lisäksi alustalta voi löytää uutta seuraa, sillä iso joukko seminaariin osallistuneista 160 ihmisestä on liittynyt myös yhteisöön.

Edit 9.8. Kommenttilootassa Tuija kertoi, että mukaan pääsy vaatii kutsun. Mutta ei hätää: jos olet SL opetus-, yritys- tai hankekäytöstä kiinnostunut ja haluat verkottua muiden samoista asioista kiinnostuneiden kanssa, ota yhteys, niin lähetän kutsun!

Mitenkään väheksymättä muita alustuksia, haluan tässä nostaa esiin pari välähdystä amerikkalaisten Keynote-puhujien esityksistä. Sarah- Intellagirl - Robbins ja Mark Bell ovat aviopari, jonka työnjako menee niin että Sarah on ensisijaisesti toteuttaja (vaikka tekeekin myös väitöskirjaa 75! virtuaalimaailmasta) ja Mark tutkija. Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan Second Life for Dummies.

Vaikka molempien alustukset tavallaan käsittelevät Second Lifeä, löytyy kummastakin paljon ihan universaalia oppimiseen liittyvää mietittävää. Sekä Sarah että Mark jakavat näkemyksiään ja tekemisiään hulppeasti muuallakin sosiaalisessa mediassa, joten kantsii googlaa.

Sarahin esityksen avainsanat ovat: The Promise, The Tool, The Bargain (Lupaus, Työkalu, Sopimus). Mihin tahansa oppimiseen voi soveltaa ajatusta lupauksista, joita opettaja ja opijat antavat toisilleen. Myös sopimuksia, ihan ääneen lausuttuja, ei vain kummankin tahon mielessään kuvittelemia, voi miettiä missä tahansa oppimisympäristössä. Sarahilla työkaluna on SL ja opetettavana asiasisältönä Kirjoittaminen ja tutkimuksen teon perusteet. Siteeraan hänen ajatuksiaan sekalaisessa järjestyksessä ja ihan muistinvaraisesti (istun junassa matkalla Helsinkiin, eikä netti toimi. Lisäys: nyt olen jo kotona ja lisäilen linkkejä, mutta tekstiä en enää viitsi muuksi muuttaa):

• SL-työskentelyn ja harjoitusten suunnittelu lähtee aina oppimistavoitteiden miettimisestä. Mitkä ovat tällä kurssilla ne tavoitteet, jotka tulee saavuttaa olipa ympäristö mikä hyvänsä? Vasta sen jälkeen aletaan funtsia toteutustapoja.

• Jos tarkoitus on vain chatata, ei sitä varten kannata mennä Second Lifeen, sen voi tehdä kätevämmin muualla. Luennointia ja powerpointsulkeisia varten on parempia paikkoja kuin SL… Tee Second Lifessä vain sellaisia asioita, joihin se soveltuu paremmin kuin muut oppimisympäristöt. Anna opiskelijoiden tehdä yhteistyötä, rakennella tietoa ja tavaroita, hyödynnä ympäristön visuaalisuutta. Hyvä paikka on Ivory tower of primitives.

• Monikulttuurisuus ja aito kansainvälisyys on upea mahdollisuus.

• Anna ulkopuolisten tulla tunneillesi, kunhan eivät häiritse (monet opettajat eri puolilta Yhdysvaltoja ovat piipahtaneet Sarahin vetämissä sessioissa katsomassa, miten SL-opiskelu käytännössä hoituu. Yleensä heidät on pantu mukaan ryhmiin tekemään hommia)

• Älä rajoita opiskelijoiden liikkumista “oman koulun SL-saarelle, omien valvovien silmiesi alle”. Anna heidän kulkea vapaasti.

• Älä tuputa yksiä oikeita toimintatapoja, anna opiskelijoiden löytää luovia ratkaisuja.

• Rakenna tiloja, jotka kannustavat vuorovaikutukseen, älä oppilaitosten näköispatsaita.

• Älä rakenna aluetta, jossa opiskelijoilla ei ole oikeutta muokata omia tilojaan. Se on kuin sulloisit heidät mumon olohuoneeseen, jossa ei voi koskea mihinkään. Kuka sellaisessa paikassa viihtyy?

• Älä suostu ylisuuriin ryhmiin. 25 opiskelijan kaitseminen Second Lifessä on yhtä vaikeaa kuin 25 kissan perässä pysyminen. (Sarahin omissa ryhmissä on 18 opiskelijaa).

• Tukiverkoksi tarvitaan joku, joka hallitsee oppilaitoksen lähiverkon + tietokoneet. Lisäksi kannattaa verkottua laajasti muiden SL-opetuskäyttäjien kanssa. SLed mailinglistiin kannattaa liittyä (ja mielellään tehdä sitä varten erillinen sähköposti, jottei huku viesteihin!)

• Rekennelmat ovat sen avatarin, joka ne on luonut. Jos rakennat oppilaitokselle jutskia, tee siihen tarkoitukseen yhteiskäyttöinen “oppilaitosavatar”, johon muillakin on tunnukset. Järjestely helpottaa työpaikan vaihtoa. (Muuten kävisi niin, ettei kukaan voisi lähtösi jälkeen vaihtaa entisessä oppilaitoksessasi SL-neukkarin verhoja).

• Second Lifen suuri puute on, ettei siellä ole välineitä sosiaaliseen verkottumiseen.

Tässä jotakuinkin sama esitysmateriaali kuin Savonlinnassa, napattuna Intellagirlin Slidesharesta. Loppupään diojen kohdalla (jossain siinä 30 paikkeilla) Sarah haastoi pohtimaan, mikä oli mennyt pieleen lupaus, työkalu vai sopimus.

Sarahin blogiin kannattaa myös tutustua.

Markin mantraan kuuluvat sanat: Trust, Deception, Padagogy (Luottamus, Luottamuksen pettäminen, Pedagogiikka). Vaikka esityksen otsikko on Trust, Deception and Pedagogy in the Virtual Worlds, ovat teemat yleistettävissä mihin tahansa oppimiseen. Minulle kolahti eniten kohta, jossa Mark esittää, että luottamus edellyttää riskin elementtiä, että luottamus ilman riskiä on pedagogiikassa dogmaattisuutta. Opettajan on otettava riskejä ja opiskelijan on otettava riskejä, vain niin syntyy jotain uutta.

Markin esitys tulee aikanaan hänen Slideshare-tililleen. Upotan sen sitten tännekin ja kommentoin lisää. Ilman sitä hurmastuttavaa 69 dian kuvakavalkadia on hankala poimia pointteja jaettavaksi.

Lomani on loppu. Alku viikosta hiukka harmitti, miksi ihmeessä tulinkin kesäkuussa ilmoittautuneeksi johonkin Second Life -seminaariin ja vielä epäkiitollisen matkan päähän Savonlinnaan, olisihan sitä viimeiset lomapäivänsä voinut muutenkin viettää. Nyt ei yhtään harmita! Seminaarista sain intoa ja evästä uuden lukuvuoden aloitukseen. Niin virallisesta annista, kuin tuntikausien keskusteluista junassa matkalla takaisin kotiin.

Savonlinnaan ette enää ehdi, mutta Second Lifessä (linkki Joensuun yliopiston kampukselle SL:iin) on vielä tilaa. Second Lifen opetuskäytön seminaarissa on seuraavaksi ohjelmassa yhtä sun toista mielenkiintoista. Koostetta eilisestä ja tästä päivästä koitan kirjoitella kotimatkalla junassa.

En tiedä, montako soittoa Fonecta ja puhelinoperaattorit ovat saaneet edellisen kirjoitukseni jälkeen. Ainakin yhden, sillä tuo henkilö otti minuun yhteyttä.

Kyseinen henkilö oli ilmoittanut Saunalahdelle (kännykkä) ja Elisalle (lankaliittymä), ettei halua tietojaan julkiseksi. Kirjoitukseni innoittamana hän teki itselleen tunnukset Fonectaan ja löysi 02.fi:stä osoitetietonsa kahdesti! Toinen paikka oli jokin kännykkänumero, jota ko. henkilö ei edes tiennyt itsellään olevan, toinen oli lapsen kännykkäliittymän omistajatieto, jota hän ei ollut ymmärtänyt määrätä salaiseksi (eli ihan samanlainen tilanne, josta jo edellisen merkinnän kommenteissa puhuin). Soitto Fonectaan. Ei tulosta, neuvottiin ottamaan yhteys operaattoriin.

Lapsen kännykkäliittymä oli DNA:lta. Siellä asiakaspalveluhenkilö ilmoitti, että valittavana on joko rasti kohtaan sallin tietojeni näyttämisen tai rasti kohtaan en salli. Mitään valintoja ei ollut tehtävissä. Esimerkiksi niin, että liittymän käyttäjän (=se lapsi) tiedot näytetään, mutta liittymän omistajan (=se vanhempi) tietoja ei. Tai edes niin, että nimi näytetään, muttei osoitetta. Kun henkilömme vielä vain tinkasi, että laskun maksajan tiedot tulisi voida rajata pois 02.fi:ssä näytettävistä tiedoista, oli asikaspalvelija hermostunut totaalisesti. Lopulta hän oli suostunut siihen, että liittymän omistajan osoitetietona näytetään sama osoite kuin lapsella, mutta omistajan nimen piilottamiseen hän ei millään suostunut.

Asiakaspalvelijapojan puolustukseksi voi tietysti sanoa, että minkäs hän säännöille voi. Siltä varalta, että DNA:n päätöksentekoon oikeutettu luokka sattuu kuulumaan Sun äitis -blogin lukijakuntaan, esitän nyt muutamia keissejä, joissa puhelintietojen julkistamiselle pitäisi olla muitakin vaihtoehtoja kuin päälle tai pois.

Tapaus 1
Ajatellaan, että olen nimeltä tunnettu miljönääri, kuten esimerkiksi Herlin tms. Ajatellaan edelleen, että minulla on toisella paikkakunnalla opiskeleva lapsi, joka käyttää miehensä sukunimeä. Tuolle lapselle olen hankkinut kännykkäliittymän.

• miksi lapseni osoite pitäisi olla löydettävissä minun nimelläni hakuja tehtäessä?

• miksi minun osoitteeni pitäisi olla löydettävissä lapsen kautta, vaikka olen kieltänyt omien tietojeni julkaisemisen?

• miksi kenenkään ylipäätään pitäisi tietää, kuka ja missä maksaa kännykkälaskut, eikö luettelo ole sitä varten, että sieltä tavoittaa tyypin, joka numeroa käyttää?

Voidaan tietysti ajatella, että Suomessa on miljonäärin lapsen kappauskiintiö täynnä moneksi vuodeksi, mutta silti! Minusta liittymän käyttäjän pitää voida halutessaan julkaista omat tietonsa ilman, että samalla myös liittymän omistajan tiedot tulevat julkisiksi.

Tapaus 2
Seuraavaksi voitaisiin leikkiä, että olen
a) turkistarhaaja
b) ydinvoimalan pääsuunnittelija
c) mielenterveyskuntoutujan omahoitaja
jne.

Voisin vallan mainiosti haluta julkaista nimeni ja puhelinnumeroni, mutten välttämättä haluaisi tiedottaa, missä asun.

(tarkennus kohtaan c: en missään nimessä tarkoita, että kaikkien mielenterveyskuntoutujien omahoitajilla olisi syytä pelätä kotiosoitteensa paljastumista, mutta tiedän niitäkin tapauksia, joissa asiakas on sen verran takertuva, ettei hoitaja saa sen siunaaman rauhaa, jos osoite on tiedossa. Ja tarkennetaan nyt varmuuden vuoksi a:ta ja b:täkin: tarkoitus ei ole esittää, että eläinaktivistit ja ydinvoiman vastustajat välittömästi hyökkäisivät turkistarhaajien ja ydinvoimalasuunnittelijoiden kotiin, jos saisivat osoitteen selville. Muttei se täysin tavatontakaan olisi.)

Siihen aikaan 70-luvulla, kun äijät idänkauppaa teki, naureskeltiin moskovalaisille, joilla ei ollut lainkaan puhelinluetteloita. Itse muistan samoihin aikoihin pitäneeni brittejä vainoharhaisina, kun perheessäni vaihto-opiskelijana ollut tyttö näytti valokuvatonta ajokorttiaan ja selitti vakavissaan, että yksityisyyden suojan vuoksi ajokortit tietenkin ovat kuvattomia. Siihen aikaan Suomi oli oma pieni syrjäinen ja turvallinen saarekkeensa. Mutta näinä nettiaikoina tilanne on ihan toinen. Siksi minusta olisi ihan perusteltua, että ihmiset itse saisivat valita, mitä tietoja heistä julkaistaan. Jos joku haluaa antaa nimensä ja numeronsa, muttei osoitettaan, sen pitäisi olla mahdollista.

Niin ja minusta olisi myös kohtuullista, jos pääsääntö olisi, että julkaisijan pitää aina ensin pyytää lupa ja sitten vasta julkaista. Nythän homma menee niin päin, että ensin julkaistaan ja tiedot otetaan pois netistä vasta, kun ymmärtää sitä pyytää. Kuinkahan moni lankapuhelinmummo tämän tietää?

Jos jotakuta nyt jäi ihmetyttämään, mikä se toinen numero oli, jonka henkilömme löysi Fonectasta nimellään, niin kerrottakoon, että se oli joku saat tolkuttomasti ilmaista puheaikaa -sopimus, jonka hän oli sumeana hetkenään jossain citymarketin aulassa tehnyt eikä edes koko liittymän olemassaoloa enää muistanut! Tulipa sekin turha sopimus irtisanotuksi. Samalla henkilö kuitenkin uteliaisuuttaan tiedusteli kyseiseltä operaattorilta, olisiko ollut mahdollista julkaista liittymästä pelkästään nimi ja numero. Kyllä kuulemma olisi. Näin Saunalahdella. Hyvä!

(Sitä sentään jäin miettimään, että näköjään Saunalahdellakin pitää muistaa erikseen joka liittymän kohdalta ilmoittaa, onks julkinen vai ei. Vaikka henkilö oli kieltänyt varsinaisen Saunis-kännykkänsä tietojen ilmoittamisen, niin seuraavan liittymän tiedot jo sutjakkaasti siirtyivät nettiin. Kielto siis kytkeytyi liittymään, ei henkilöön).

Edit 6.8. Kannattaa lukea Vaiheisen kokoamat lakilinkit ja pohdinnat. Kaikki on luettoloissa julkista kunnes erikseen kiellät perustuu viestintämarkkinalakiin (393/2003). MUTTA päinvastoin kuin DNA:n poika oli väittänyt, pitää tietonsa voida kieltää myös osittain ( sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004). Sitäpaitsi liittymän omistajan osoitetietojen julkaisemista viestintämarkkinalakikaan tuskin edellyttää!

Internettaipaleeni aamuhämärässä rekisteröidyin Eemeliin, näpsäkkään sähköpostiosoitteiden hakupalveluun. Vuosiin en muistanut koko juttua, kunnes tänä keväänä sain postia:

Hei,

Olet mukana Fonectan 020202.fi-sähköpostihakemistossa. Hakemisto, joka aiemmin tunnettiin nimellä Eemeli, on aikanaan syntynyt tarpeesta sähköpostiosoitteiden löytämiseksi. Nyt Fonectan uudistaessa 020202.fi -palveluaan päivitämme sähköpostiosoitteet ajan tasalle ja parannamme palvelun sisältöä.

Sen kummemmin asiaa miettimättä lienen silloin klikannut jotain linkkiä ja samalla rekisteröitynyt Fonectan 02.fi-palveluun.

Seuraavaksi sain tarjouspostia

ja sitten Uutiskirjeen

Siinä oli alakerrassa linkki, josta Uutiskirjeen tilauksen saattoi lopettaa. Näin tein enkä sen kummemmin miettinyt koko Fonecta-asiaa ennen kuin heinäkuussa aloin metsästää Gorballe gastikavereita Biskajanlahdelle ja turvauduin just kyseiseen hakupalveluun. Huomasin, että olen jo rekisteröitynyt käyttäjä, ja ainoa, mitä piti tehdä, oli tilin aktivointi hintaan 0,25 €.

Löysin hämmentävän helposti tuttujen ja tutuntuttujen yhteystietoja. Siksens hyvä, sillä näin tavoitin Makan, joka lähti Kallen ja Gorban kaveriksi seiluureissulle. Uteliaisuuttani etsin omia tietojani, ja sieltähän niitä löytyi. Kotiosoitteeni ja kännykkänumeroni lisäksi muunmuassa työkännykkäni numero, vaikken vielä ollut koko vempainta (tai numeroa) edes itse saanut.

Ihan testimielessä aloin hakea sukulaisten ja tuttavien tietoja. Melkein kaikki löytyivät. (Tiedoksi vain siskolle: kyllä sinunkin nimesi siellä on, joskin vain tyttären puhelimen omistajana). Mitähän kautta tiedot 02.fi-palveluun oikein kerätään? Kännykkäliittymien paperipuntti on niin paksu, että siellä voi hyvinkin vahingossa mennä ohi jokin sallimiskohta. Mutta mistä ihmeestä ikiaikaisenvanhojen lankaliittymien tiedot sinne ilmestyvät? Kun niitä sopimuksia on aikoinaan solmittu, ei koko internetistä ole ollut tietoakaan. Onkohan niin, että jos numerot on lupa julkaista paperiluettelossa, tulkitaan automaattisesti, että ne saa tuikata nettiinkin? Tietävätkö kaikki, joiden osoite ja puhelinnumero löytyvät 02.fi:stä, että heidätkin tavoittaa kätevästi tuota kautta?

Oli aika, jolloin en olisi halunnut, että kännykkänumeroni ja kotiosoitteeni pystyy helposti yhdistämään toisiinsa. Nykyisessä työssäni sen ei ole niin väliä. En silti välttämättä olisi halunnut, että Eemeli-tilini muuttuessa Fonecta-tiliksi nuokin tiedot siellä automaattisesti näytetään. Entäs te muut entiset Eemelit? Ymmärsittekö saman tien käydä oman operaattorinne juttusilla tsekkaamassa, mitä tietojanne julkaistaan?

Aikana, jolloin ihmiset ihan vapaaehtoisesti näyttävät kulkemaansa reittiä gps:n välityksellä netissä ja tekevät Facebookiin statuspäivityksiä vessanpöntöltä, voi tuntua oudolta, että täti murehtii, kun sen osoite ja kännykkänumero löytyy kätevästi hakupalvelusta. Oikeastaan minua hämmentää se, miten julkisiksi olemme kätevyyden nimissä valmiit menemään (minäkään en aio poistattaa tietojani 02.fi-palvelusta). Siinä se raja sentään menee, etten aio uppia valokuvaani, kertoa mökistä (perikunnan) tai listata perheenjäseniäni, vaikka siihenkin olisi mahdollisuus.

Ja lopuksi kysely!

Edellisen merkintäni kommenteissa Virve kertoi suhtautuvansa nurjamielisesti sellaisiin sivustoihin, joissa laskuritietoja pääsevät tutkimaan muutkin kuin sivuston ylläpitäjät. Vastasin, että olen itsekin vuosien varrella miettinyt laskuriasiaa: pitääkö julkisena vai suojatako muiden silmiltä. Lopullista totuutta asiasta en ole keksinyt. Voisitteko avustaa vastaamalla alla olevaan kyselyyn? Kiitos!

(Samalla kokeilen polldaddyn oivaa kyselyvermettä, jonka löysin Verbun kysymyksen innoittamana).

Minulla on tälle sivulle viritettynä erilaisia kävijöiden rekisteröintiin tarkoitettuja kilkkeitä*, joita en ole pitkiin aikoihin kurkkinut, kun en enää aikoihin ole leikkinyt blogaamisleikkiä yhtä intohimoisesti kuin nelisen vuotta sitten touhun aloittaessani. Tänään tulin vilkuilleeksi.

Ensin katsoin Extreme Trackeria, ja huomasin, että se oli muuttunut sitten viime käynnin. Tarjolla on esimerkiksi karttasovellus, joka näyttää, mistä 20 viimeisintä kävijää on tänne tullut. Kun ukkelia klikkaa saa näkyville lisää tietoja tulijasta, vaikkapa sen, mitä selainta hän käyttää, millä hakusanalla hän on tänne saapunut, minkä nettioperaattorin palvelua hän käyttää ja mikä on hänen IP-OSOITTEENSA (paitsi että tuosta kuvasta sen pyyhin pois). Kuvaa voi zoomailla ja sen saa näkyviin sekä karttapiirroksena että valokuvana.

Tavallaan ihan hauska härveli. Mutta sitten aloin miettiä, tietävätkö ihmiset, että heistä kerätään täällä ja muualla pitkin internetiä noin yksityiskohtaista tietoa? (Kyllä, sinä joka tulit tänne hakusanoilla etsi japanilainen porno, sinun ip-numerosi ja karttasijaintisi jäi talteen valvontakameraani!) On se vaan onni, etten itse ole kuvitellut enää vuosiin olevani anonyymi! Nyt viimeistään toive olisi osoittautunut turhaksi! Kun nappasin julkisesti avoinna olevasta Sun äitis -blogin Extreme Trackerista ip-osoitteeni ja syötin sen Googleen, löytyi hetkessä toisen Spögen eräälle keskustelufoorumille omalla s-postiosoitteellaan lähettämä kommentti. Niin lyhyet siivet minun anonyymiydelläni olisi ollut. Entä sinun?

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole pelottaa viimeisiäkin lukijoitani veks, vaan muistuttaa, että netissä anonyymiys on aika näennäistä! Kannattaa siis miettiä, miten grousseilla hakusanoilla haluaa tietoa googlata ja hypätä sitä sitten ammentamaan johonkin satunnaiseen blogiin, jonka trackeriin tulee ehkä samalla jättäneeksi itsestään jäljen ip-osoitteineen ja karttakuvineen päivineen. Erityisen varovainen kannattaa olla, jos on nykyinen tai tuleva poliitikko.

Lopuksi lohdun sana. Ainakaan minun sijaintiani Tracker ei paljasta kotikadun tai edes kotikaupungin tarkkuudella. Ukkelini on kuvassa Finlandia-talolla, vaikka todellisuudessa lötkötän sohvalla kotona Espoossa. Sijoittaakohan palvelu kaikki welholaiset tuonne Sanomatalon nurkille?

Omat tietosi voit käydä tarkastamassa klikkaamalla alla näkyvää kuvaketta (joka normaalisti löytyy oikeasta marginaalista. Kommenttinäkymässä kuvake tulee kommenttiboksin alle).

*tällä sivulla on käytössä Google Analytics, Sitemeter ja Extreme Tracking

Eilisessä Hesarissa esiteltiin valtion tulevan vuoden budjettia. Minusta pitäisi olla joku roti siinä, miten graffeilla kikkaillaan! Ihan totta, kuka edes jaksaa tutkia aukeaman A10-11 kuvioita? En minä ainakaan! (ja minä sentään olen henkilö, joka on parikymmentä vuotta jakanut oppilaillekin Hesarin tavallisesti havainnollisesti taitettuja budjettijuttuja!)

***

Juu, tiedetään, että hiukka hitaasti reagoitu, mutkun lähdettiin sittenkin eilen Gorban kanssa suorittamaan kesälomatraditiota Tallinnaan. Nilkka kestää kulkemista, kun on kunnon jalkineet. Voin lämpimästi suositella kaikille kinttukipuisille ja muillekin MBT-kenkiä. Omani hankin talvella enkä puoleen vuoteen juuri muita kenkiä ole käyttänytkään.

Eksoottisempi oli Gorban reissu (reittipisteitä klikkaamalla saa auki pienet seliselilappuset).

Sain tuliaisiakin. Vuosikymmenien kokemuksella Gorba tiesi lahjoa naistaan kylpytuotteella, tai sitten se vain ajatteli, että olen sen verran tuhdissa kunnossa, että syötävän suklaan sijasta kannattaa panostaa siveltävään versiion.

Miehen ollessa merillä matkailin itse siskon ja tyttöjensä kanssa Tukholmaan. Ostoslistallani oli DKNY:n Cozy. Ostin sellaisen edelliseltä vastaavalta tyttöjen reissulta kaksi kesää sitten. Parempaa vaatetta en tiedä! (Petja haastoi minut keväällä kertomaan lempivaatteestani. Tästä olisin kertonut, jos olisin saanut aikaiseksi). Mieluiten olisin ottanut jonkin syksyn ihanista värillisistä versioista, mutta DKNY:n nettikauppa ei toimita Suomeen ja sähköpostikyselyynikin vastasivat vain toimittamalla Lontoon liikkeen puhelinnumeron (No, Eurooppa kuin Eurooppa, eiks nih!)

Piti siis taas suunnata NK:n DKNY-myymälään. Silkki-kashmirisen perus-Cozyn hinta oli liki tupla nettihintoihin verrattuna eikä noita syksyn uutuusvärejä vielä ollut tarjolla. Päädyin grafiitin harmaaseen. Alennusmyynnissä oli puoleen hintaan punainen merinovillainen Cozy. Senkin ostin, kun punainen on vähän niinku tokenvärini.

Seuran ja hankintojen osalta reissu oli onnistunut. Harmittavampi juttu oli, että katukylttejä tähyillessäni laiminlöin jalkoihin katsomisen ja nuljautin nilkkani jalkakäytävän reunakivillä. Aloitin kesän vasen jalka turvoksissa (siihen putosi taulu, ja haava pääsi tulehtumaan, kun Spögöttimien juhlajärjestelyiltäni en ehtinyt hoitaa/hoidattaa sitä kunnolla). Nyt päätän sen oikea jalka paisuksissa ja violetinkellertävillä mustelmilla. Tällä kertaa ei tarvita lääkitystä. Riittää, että välillä nostelen kinttua koholle ja ladon päälle kylmän kääreen (herne-maissi-paprika-pakaste toimii erinomaisesti).

Gorban ja mun perinteinen kesäreissu Tallinnaan on vielä tekemättä. Saas nähdä tokeneeko jalka sen verran, että tällä viikolla vielä piipahtaisimme. Muuten jää kyllä väliin, sillä loma alkaa uhkaavasti huveta!

13.7. Aloittivat Spöget maanpuolustajina Upinniemessä. Itse tapasin illalla entisen työkaverini.

14.7. Heitin Gorban Turkuun, mistä hän jatkoi Biskajalahden ylitykselle ja minä sukuloimaan Turkuun, Säkylään ja Lempäälään. Ääneni alkoi oireilla.

15.7. Vietin Tampereella päivän tansanialaisten opettajien kanssa matematiikan verkkomateriaalista keskustellen. Ääneni hävisi lopulta liki kuulumattomiin.

16.7. Heräsin klo 12, menin päiväunille klo 14, heräsin klo 17, menin nukkumaan klo 19. Ääneni oli täysin hukassa.

17.7. Palautin N97:n. Muun päivää luin dekkaria ja kuuntelin äänikirjaa, en edes yrittänyt puhua kenenkään kanssa.

18.7. Kävin tekstarikeskustelua Gorban kanssa ja tutkin sääkarttoja. Itkin pikkasen, kun ne pöljät päättivät lähteä Brestistä keskelle Keski-Euroopan kesämyrskyä. En puhunut, siivonnut, pessyt pyykkiä, opiskellut, kirjoittanut tansanialaisille palautetta verkkomaterialista… Kunhan lööbailin.

19.7. Olin kaksi tuntia kylvyssä. Otin päiväunet. Luin dekkaria. Katsoin TV-kaistalta kaksi jaksoa Kovaa lakia ja kaksi Wallanderia putkeen. En vieläkään testannut, kantaako ääni. En vieläkään tehnyt mitään hyödyllistä, elin välitilassa.

20.7. Spöge soitti, että armeija on osaltaan ohi tällä erää. Poika itse olisi mieluusti jatkanut, mutta lääkärin mielestä jalka ei vielä kestä, vaikka Töölöstä oli sanottu, että sinne vaan. Suunnitelmat uusiksi, paljon järjestettävää.

21.7. Gorbalta tekstari La Corunasta. Pitäisi selvittää matkareittejä joko saman tien noilta nurkilta tai sunnuntaina Portosta käsin, jos hän sittenkin jatkaa seiluuta alkuperäiseen tavoitteeseen Vigoon. Lisäksi pitää ehtiä kipaista työpaikan kautta. Ja käydä hankkimassa uusi ajokortti, kun huomasin just, että entisestä on naama varissut palasina pois! Ja kirjoittaa nille tansanialaisille.

2 tiukkaa, 4 sikalöysää, 2 tiukkaa.

PS Edelleen on kämppä raivaamatta ja essee kirjoittamatta, vaikka aiottuna on jo viisi viikkoa!

Viime viikko meni purjehtijoita pommitellen. Kalle kaipasi apuvoimia Biskajan ylitykseen, mutta minä olin niuho: Gorba saisi lähteä vain, jos löytyisi edes joku toinen vahvistus mukaan. Kolmestaankin yli 500 meripeninkulman yhtämittainen purjehdus myrskyisällä lahdella olisi ihan tarpeeksi haastava suoritus, saati sitten kahteen pekkaan. Nea tosin väitti, että valtaosa Biskajan ylittäjistä on eläkeläispariskuntia. Koska haluan itsekin vielä joskus olla osa eläkeläispariskuntaa (joskaan en Biskalanlahdella!), en tinkinyt ehdostani.

No, kaveri löytyi, ja lento kohti Guernseyn kanaalisaarta starttasi Turusta tiistaina klo 8:45. Ensimmäinen ongelma oli, etteivät aikoneet hyväksyä kuin yhden matkatavarakollin per matkustaja, ja Gorban kamat oli pakattu purjevenettä silmällä pitäen kahteen kangaskassiin. Jotenkin ongelma ratkesi, sillä perillepääsytekstari tuli Guernseyltä samana iltana klo 19:19.

Keskiviikkona paatti laskettiin vesille ja eiliseen mennessä sakki oli edennyt Brestiin, jonne jäätiin päiväksi odottamaan kelin mahdollista laantumista (135 mailia matkantekoa Guernseyltä Brestiin on minusta kelpo saavutus vastaisten tulten ja virtojen vallitessa).

Odotettavissa maanantaihin asti:

Porukka viipyy tämän päivän Brestissä, sillä 22 m/s puhaltavat puuskat eivät houkuta (50 mph = 22 m/s).

Edit 18.7. klo 11.13 Brestin aikaa.

Ovat just lähdössä ja vuorokauden ennusteen mukaan puuskissa on pahimmillaan 75 mph = 34 m/s! Samperin hullut!! Edit 20.7. Äh, eihän se ollutkaan 75 mph (kuten jossain toisissa näkymissä), vaan kph, eli “vain” 21 m/s. No käytännössä oli kuulemma ollut max 14 m/s ja hyvin olivat selvinneet eiliseen asti. Tämän päivän satelliittipuhelua ei vielä ole välittävälle taholle tullut, tai ainakaan en itse ole saanut spostia aiheesta.

Lähtöä odotellessa soi

Kemppiseltä kopsasin sanat:

Jacques Prèvert, n. 1945
suom. Jukka Kemppinen 1973, 2003

Muistathan, Barbara,
kuinka satoi Brestissä, päivällä,
ja kävelit, hymyilit,
säteilit, kiilsit, kimmelsit
sateessa.
Muistathan, Barbara,
kuinka satoi Brestissä, päivällä,
kun kuljit jossain kadulla,
hymyilit,
ja hymyilin kai itsekin.
Muistathan, Barbara,
en ollut kuullut sinusta,
et ollut kuullut minusta,
muistathan,
muistathan, kun juuri sinä päivänä,
et unohda,
mies seisoi siellä sateen suojassa
ja huusi nimeäsi näin:
Barbara!
Ja juoksit häntä kohti sateessa
säteilit, kiilsit, kimmelsit,
kun syöksyit hänen syliinsä.
Muistathan, Barbara?
Ja älä tykkää huonoa,
kun tungen elämääsi, tunteisiin.
Ei rakkaus ole kenenkään,
vaan jokaisen, joka lahjoittaa ja saa.
Muistathan, Barbara,
ethän unohda,
siis viisas onnellinen sade,
kasvosi onnelliset,
onnellinen kaupunki!
Kun satoi merellä
ja rannassa
ja valtamerilaivalla.
Oi, Barbara!
On sota törkeää,
en tiedä, mihin päädyit
siinä rautaterässateessa,
ja verisateessa,
ja mies joka sulki sinut syliinsä
ja rakasti,
on kuollut, kadonnut - tai vielä hengissä?
Voi, Barbara –
taas sataa Brestissä
kuin aina ennenkin,
vain eri tavalla.
Nyt sade pyyhkii merta ja on
niin hirveää ja ankeaa.
Ei se ole myrskykään,
ei rautaa, terästä,
vain pilvet paisuvat
kuin koirat kuolevat
ja katoavat pois,
pois Brestin rannasta
ja mätänevät, kun
poissa on Brest,
josta ei mitään jää.

= = =

Rappelle-toi Barbara

Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest ce jour-là
Et tu marchais souriante
Epanouie ravie ruisselante
Sous la pluie
Rappelle-toi Barbara
Il pleuvait sans cesse sur Brest
Et je t’ai croisée rue de Siam
Tu souriais
Et moi je souriais de même
Rappelle-toi Barbara
Toi que je ne connaissais pas
Toi qui ne me connaissais pas
Rappelle-toi
Rappelle toi quand même ce jour-là
N’oublie pas
Un homme sous un porche s’abritait
Et il a crié ton nom
Barbara
Et tu as couru vers lui sous la pluie
Ruisselante ravie épanouie
Et tu t’es jetée dans ses bras
Rappelle-toi cela Barbara
Et ne m’en veux pas si je te tutoie
Je dis tu à tous ceux que j’aime
Même si je ne les ai vus qu’une seule fois
Je dis tu à tous ceux qui s’aiment
Même si je ne les connais pas
Rappelle-toi Barbara
N’oublie pas
Cette pluie sage et heureuse
Sur ton visage heureux
Sur cette ville heureuse

Cette pluie sur la mer
Sur l’arsenal
Sur le bateau d’Ouessant
Oh Barbara
Quelle connerie la guerre
Qu’es-tu devenue maintenant
Sous cette pluie de fer
De feu d’acier de sang
Et celui qui te serrait dans ses bras
Amoureusement
Est-il mort disparu ou bien encore vivant
Oh Barbara
Il pleut sans cesse sur Brest
Comme il pleuvait avant
Mais ce n’est plus pareil et tout est abîmé
C’est une pluie de deuil terrible et désolée
Ce n’est même plus l’orage
De fer d’acier de sang
Tout simplement des nuages
Qui crèvent comme des chiens
Des chiens qui disparaissent
Au fil de l’eau sur Brest
Et vont pourrir au loin
Au loin très loin de Brest
Dont il ne reste rien.